Elokuva-arvio: "Wanted and Desired" - Roman Polanskin painajainen |
 |
|||
| Kun
naisten kanssa paljon vehtaa, onko ylipäätään mahdollista säilyä
vammoitta? Rakkauden hinta? Ja eritoten "ilmaisen" rakkauden hinta?
Julkisuuden kirous? Tässä joitakin kysymyksiä, joita perjantaina 29.1. - päivä DocPoint -festariesityksensä jälkeen - kaupallisessa ohjelmistossa ensi-iltansa saanut Marina Zenovichin erinomainen Roman Polanski -dokkari "Wanted and Desired" herättää. Dokumentti ei voisi olla ajankohtaisempi - juurihan saimme tietää, että Ameriikan, tuon kaikkinaisen seksuaalisen tekopyhyyden ja kaksinaismoralismin kehdon, viranomaiset edelleen vaativat Sveitsissä pidätettynä olevan Polanskin luovuttamista Kaliforniaan oikeuden eteen. Osavaltion Korkein Oikeus päätti asian 22.1.2010. Se on menoa nyt, Polanskille - ellei keississä jälleen ole vuorossa jokin ihmeellinen uusi kiemura. Kaikkea voi tässä tapauksessa näköjään odottaa... Niin, oikeuden eteen. Yli kolme vuosikymmentä sitten tapahtuneen 13 -vuotiaan Samantha Geitnerin kanssa sekstailun jälkipuinnit eivät koskaan edenneet oikeusistuinkäsittelyyn. Oli vain esitutkinta ja hirvittävä julkisuusrumba. Epäilty seksirikos oli aikansa sensaatio, pääosassahan näytteli itse Roman Polanski, hahmo jonka elämästä eivät uskomattomat käänteet ole puuttuneet... Puolanjuutalaisen Polanskin vanhempien tuohoaminen Holocaustissa. Länteen emigroituminen. Kielitaidottoman köyhän itä-eurooppalaisen kulttuurihenkilön nopea menestys Lännen elokuvamaailmassa. Asema 1960 -luvun "Swengaavan Lontoon" aivan keskiössä. USA:n markkinoiden avautuminen. Hengailu Hollywoodin SuperTähtien kanssa - kaveripiiri Jack Nicholsonista alkaen. Avioliitto kaunotar Sharon Taten kanssa. Raskaana olleen Sharon Taten rituaalimurha Charles Mansonin hörhöjengin toimesta. Polanskin legendaarinen kyltymättömän naistenmiehen maine. Livahtaminen maanpakoon Yhdysvalloista... 76 -vuotiaan Roman Polanskin uraan elokuvantekijänä mahtuu paljon, ja monentasoista materiaalia. 1960 -luvulla Puolassa kuvattu mustavalkoinen "Veitsi vedessä" avasi tien Englantiin: "Umpikuja". "Inho"... Elokuva-arkistojen klassikosarjojen vakiomateriaalia. Suuret Ameriikan -kauden kaupalliset menestykset "Rosemaryn painajainen" ja "Vampyyrintappajat"... Viimeistään täydellisyyttä hipova, kaupallinen- ja arvostelumenestys "Chinatown" (1974) teki Polanskista itsestäänkin SuperTähden. Kolme Oscaria "Pianistista" - tosin ohjaaja itse ei uskaltanut käydä palkintoa noutamassa, pidätyksen pelosta. Toki Polanski -leffojen joukkoon mahtuu floppejakin, rahajuttuja. Esimerkiksi "Yhdeksäs portti". No, nuori vaimo (nuorempana ihana Emmanuelle Seigner), perhe-elämä, sekä elämäntyyli josta kertoo jotakin esimerkiksi huvila Gstaadissa, vaativat rahoitusta... Sitten kun Polanski taas oikein ryhdistyy, on tuloksena ollut todellisia helmiä. Kun Maestrollemme annetaan kunnon käsikirjoitus, hyvä tiimi ja runsaasti aikaa, saattaa seurata vaikkapa kulttileffa "Katkera kuu". Siinähän sukupuolten välisestä sodasta on kerrottu oikeastaan kaikki oleellinen. Alan perusteos. Järkäle, joka kestää useammankin katsomisen. Silkkaa magiaa... Kiitos, Polanski! Marina Zenovichin dokkari keskittyy käsittelemään Polanskin keskeneräistä oikeusprosessia vuoden 1977 tapahtumista. Aikanaan Polanski jo tunnustikin sekaantumisensa alaikäiseen. Tunnustus oli osa tuolloista amerikkalaisen oikeusprosessin "plea bargain" -menettelyä. Väitettyä "uhria" haluttiin suojella massiiviselta julkisuudelta, ja asia sopia oikeussalin ulkopuolella. Polanskin asianajaja Douglas Dalton, syyttäjä ja tuomari hieroivat diiliä, jossa syytelistasta "jotakin" tunnustamalla, korvauksilla ja jonkinlaisella ehdonalaisella homma saataisiin pois päiväjärjestyksestä. Pahaksi onneksi Polanski tuli toilauksillaan osin tahattomasti nolanneeksi jutun päätuomarin, Laurence J. Rittenbandin, joka hurjistuneena alkoi livetä sopimuksesta. Häkki olikin heilumassa. 42 päivää ohjaaja ehti jo tutkintovankeudessa istua. Pienikokoiselle Polanskille tuokin lusiminen otti niin koville, että hän teki omat johtopäätöksensä kyvystään pitemmän - kenties kymmenien vuosien pituisen, kyse oli arpapelistä - kakun kestämisessä. Seurasi pako Yhdysvalloista. Kuvioon liittyi osaltaan myös The Honorable Judge Laurence J. Rittenbandin prosessin määrätyissä vaiheissa selkeästi lainvastainen menettely. - Sittemmin nyt jo edesmennyt äijä muuten siirrettiinkin sivuun jutusta. Dokumentti on asenteeltaan Polanskin puolustuspuheenvuoro. Tuomari Rittenbandista maalataan muotokuva, jonka mukaan tämä oli julkisuudenkipeä Hollywood -tähtien siipeilijä. Ukkelille maistuivat vallan ohella erityisesti alkoholipitoiset juomat ja nuorten naisten seura. Pärstän mukaan kyseinen dumari oli 54 -vuotiaana jo reilusti ikäistään vanhemman näköinen, soppa näkyy tosiaan maistuneen. Hänen tyttöystävänsä olivat parikymppisiä, ikäeroa siis jopa enemmän kuin Polanskilla ja Samatha Geimerillä. Jutun syyttäjäksi asetettiin Roger Gunson -nimimen "putipuhdas" mormooni. Perusteluiksi mainitaan, että hän oli ainoa käytettävissä oleva syyttäjä, jolla ei itsellään ollut ollut seksisuhdetta alaikäisen kanssa! (Ai niin, mutta kyseinen uskontokuntahan onkin, kuten eräs suuri maailmanuskontokin, kiertänyt asian ovelasti moniavioisuudella... Jos vain massia piisaa...  Leffasta muodostuu käsitys, ettei tuo Polanski todellakaan mikään pulmunen ole koskaan ollut, kuten ei itsekään väitä olleensa. Kova vonkaamaan nuoria tyttöjä ja naisia, tuolla klassisella "Baby I'm gonna make you a Star" -läpällä. Samantha Geimeriä hän kyseisessä sessiossa fotaili Ranskan Vogueen. Kuinkas ollakaan, alkoholia tuli juotettua neitoselle, "Qualuude" -tabuja tarjoiltua, ja kohta oltiinkin jo alasti porealtaassa ja sitä rataa. Eikä Polanski olisi Polanski, ellei peppupanokin olisi tullut ohjelmaan mukaan... Ennen tuota mönkään mennyttä "plea bargain" -viritelmää - Polanski kertoili viranomaisille, että seksiä toki harjoitettiin, mutta sulassa sovussa. Niinpä tietysti. Osoittautui lisäksi, että tyttö oli nuoresta iästään huolimatta vanha tuttu sekä alkoholipitoisten nesteiden että seksin kanssa. Samanthan keikistelykuvia katsellessa ei voi välttyä huomaamasta että tässähän poseeraa todella viettelevä pikkunainen. Jonka äiti muuten toi hänet tuohon fotosessioon Jack Nicholsonin residenssiin kuuluisalla Mulholland Drivelle. Äiti, joka oli itsekin wanna-be -tähtönen, ja varmuudella tiesi Polanskin naistenmiehen -maineen... Hmmmm... Mielenkiintoista. Kyllähän tuo Polanski on ottanut karmeita riskejä paitsi tapauksessa alunperinkin, myös keissin myöhäisemmissä vaiheissa. Kuten esimerkiksi tuo dumari Laurence J. Rittenbandin suututtaminen. Matalampaa profiilia pitämällä juttu olisi mahdollisesti lakaistu maton alle jo silloin aikoinaan. Sinänsä kuvaava Polanskille tämäkin, että heppu poistui turvallisesta Ranskasta, jonka kansalainen hän on, Sveitsiin elokuviensa retroperspektiiviin, jolloin hänet sitten viime syksynä napattiin. Olisi pysynyt vaan siellä Ranskassa, joka ei kansalaisiaan (Polanski on syntynyt ja asunut kolmevuotiaaksi saakka Ranskassa) moisesta Ameriikkaan luovuta. Omaa hölmöyttä tuokin. Koko sotkusta tulee mieleen, miten TähtiJulkisuus näkyy aiheuttavan tietynlaista vauhtisokeutta. Ego paisuu, narsismi kasvaa. Usko omaan koskemattomuuteen, lain yläpuolella olemiseen on vahva. Muuankin haastateltava dokkarissa arvelee, ettei Polanski edes oikein kunnolla aikoinaan käsittänyt, mitä merkitsee pidätetyksi tuleminen Ameriikan Yhdysvalloissa, etenkin tämäntyyppisestä rikoksesta epäiltynä. Ilmeisesti tämä ilmiö korostuu juuri Hollywoodissa. Nimenomaan 60- ja 70 -luvuilla, Polanskin siellä ollessa, "Masters of the Universe" -meininki taisi olla Pelin Henki tuolla viihdeteollisuuden Mekassa. Polanskikin on elämänsä eri vaiheissa suorastaaan kerjännyt verta nenästään. Samantha Geimer siis on koko ajan halunnut pitää jutun poissa oikeussalista. Hän on julkisesti "antanut Polanskille anteeksi". Tosin siihen lienee avittanut Polanskin hänelle siviiliprosessissa vuonna 1988 pulittama ruhtinaallinen vähintäin 500 000 taalan vahingonkorvaus "henkisistä kärsimyksistä". Anteeksi, mutta mistä "henkisistä kärsimyksistä"? Dokumentissa esiintyvä Samantha vaikuttaa nykyisin tavalliselta pullealta, verevältä keski-ikäiseltä äidiltä. Muita "henkisiä traumoja" - sikäli mikäli niitä koskaan on ollutkaan - ei ole havaittavaissa, paitsi hänen toistuva toiveensa, että keissin annettaisiin vihdoinkin olla. Jos jotakin "henkisiä kärsimyksiä" onkaan ilmennyt, syy niihin lienee julkisuus ja tämä vuosikymmeniä jatkunut keskeneräinen oikeusprosessi - ei tapahtuma sinänsä. Lisäherkkua tirkistelevälle yleisölle tarjoaa se fakta, että Polanskin "rikosnimikkeeksi" luokitellaan "raiskaus" - termi, jota tapauksessa sovelletaan riippumatta tytön suostumuksen ja viettelevyyden tai osallistumisen asteesta, koska kyseessä oli ala-ikäinen. Nättiä kielipeliä. Mutta ei. Setä Samuli ei unohda. Ei anna anteeksi. Ameriikan oikeusjärjestelmää on loukattu, pidetty pilkkanaan. Ameriikka janoaa Kostoa. Anteeksi, "Oikeuttahan" se haluaakin - ainakin oman ilmoituksensa mukaan. Prosessi tulee repimään kaiken auki taas kertaalleen, ja toinen suurimmista kärsijöistä tulee olemaan väitetty uhri, Samantha Geitner. Mutta ei auta. Ameriikka ei anna periksi! Ei ikinä! Dokumentin lopussa tarina saa jopa tietyllä tavalla koomisia - no, tragikoomisia, ainakin - sävyjä, kun Uuden ja Vanhan Mantereen kulttuurierot räjähtävät silmille. Ameriikassa "raiskaaja" Polanskia siis hellittämättä jahdataan tuomiolle. Sitten haastatellaan erästä Ranskan Akatemian jäsentä, joka hymyssä suin kehuu mikä kunnia oli saada muutama vuosi sitten Polanski mainitun kunnianarvoisan Akatemian jäseneksi. Määrätyt "hämäräperäiset" seikat Polanskin henkilöhistoriassa kuulemma tekevät Akateemikko Polanskista vain kiinnostavan persoonan! - Näin Ranskassa. Luvassa on kaikkien aikojen julkkisoikeudenkäynti. Sensaatio. Onhan kysymyksessä väitetty seksuaalirikos, pääosassa Polanski, jonka elämä ja teokset suorastaan pursuamalla pursuavat makaabereja yksityiskohtia. Elleivät tapahtumat sitten tosiaankin saa jälleen jotakin uutta, omituista käännettä. - Kinopalatsin iltapäivämatineasta poistuu viisi katsojaa Pääkaupungin perjantaiseen iltapäiväruuhkaan. Lopussa saliin jää soimaan tavattoman kaunis, surullinen sävälmä. Hetkinen, olemme kuulleet tuon aikaisemminkin! Oliko tuo "Rosemaryn painajaisen" teema? Silloin vuosikymmeniä sitten, nyt jo kadonneeesa Perunatorin Bio-Biossa? Leffa on tavattoman hyvin kokoonpantu, mukana on paljon aikalaislausuntoja ja alkuperäistä uutis- ja filmimateriaalia. Nautinto meille, jotka tuon ajan olemme eläneet. Dokumentti on samalla erittäin - viihteellinen. Näin raadollista tämä on! Viimeisten tietojen mukaan Polanski saattaa joutua hermojaraastavasti odottamaan kotiarestissaan Sveitsissä jopa vuoden, ennenkuin Sveitsin viranomaiset tekevät lopullisen päätöksen luovuttamisesta Jenkkeihin. Häneltä on passi takavarikoitu ja seurantapanta kytketty. Siinä on Polanskilta "viihde" kaukana! Espressokupin ääressä tuumaillessa oma, Polanskiin verrattuna mitättömän pieni elämä alkaa maistua vaihteeksi aika hyvältä. Totta, tuo Polanski sai vuosikymmenien ajan nuorta, maailman kauneimpiin kuuluvaa lihaa ylenpalttisen runsaasti. Mutta tuo hinta, minkä hän joutui maksamaan, ja on vielä maksava? Oliko se sen arvoista? Kannattaako sakkolihan kanssa ottaa riskiä? Vaikka olisikin Rikas ja Kuuluisa, ja mahdollisesti omasta mielestään keskivertokansalaisten typerän "Moraalin" ulottumattomissa? Moraalin, joka perustuu kateuteen ja pelkoon... Vaikka ikärajat tuntuisivat kuinka keinotekoisilta, mitä ne usein ovatkin. Kun hyeenalauma saa "pahantekijän" kiinni... Voi sitä riemua! Polanski -keissin opetus: "DONT FUCK WITH THE LAW!". Ei tarvitse kun vilkaista netin keskustelupalstojen "Kuohitkaa! Kuohitkaa tuo raiskaaja-pervo" - mekastusta. Kuten tavallista, kaikkein dorkimmat kiljuvat kaikkein kovimmin - pelosta ja kateudesta. Varmaan tuo rakas naapurikin kommentoi tapausta hymynkare suupielessään. Sama heppu, joka kertoi juuri palanneensa Amsterdamista reissusta. Olivat ikälopun vaimo -luuskansa kanssa käyneet iltakävelyllä Red Lights Districtillä. "Katselemassa". Sitten takaisin hotelliin iltateelle. Villasukat jalkaan, kirja käteen ja telkun ääreen. Voisi soittaa lapsenlapselle - vaimo -riepu tuossa kuuluukin jo kuorsaavan... Vaikea kuvitella paljon mitään pervompaa. Siis ei RLD, vaan tuo naapurin käyttäytyminen. Koko tuo Keskiluokkainen Keskinkertainen Kuohittu elämäntapa. Roman Polanski sentään yritti jotakin - mutta rautoihin pantiin loppupelissä hänetkin. (Stockholm 3.2.2010) |
||||
| << arvostelujen etusivulle | Seuraava >> | |||
