|
Kuvauskeikka Keski-Suomessa: Poliisipartion jahtaamana Keuruulla |
||||
| Tapaus Keuruulta: Joulukuu, sunnuntai-aamu. Kova pakkanen, yli 20 astetta. Olen yöpynyt muutaman kilometrin päässä Keuruun keskustasta Poriin päin sijaitsevassa Kiviselän Kievarissa. Tänään pitäisi saada fotoja Jyväskylän Kuokkalan sillasta. Asiakkaat kyselevät. Kyseinen silta tuntuu olevan kova sana Jyväskylässä. En tuota siltaa ole koskaan minään ihmeenä pitänyt, mutta käydään nyt kuvaamassa se. Kun tänään on aikaakin. Tai eihän sitä aikaa koskaan ole, ellei sitä järjestä. Töysän Liikenteen bussi Keuruulta Jyväskylään lähtisi kello 12.30, illaksi ehtisi takaisinkin. Sitäpaitsi tuolla "Suomen Ateenassa" odottaa yksi asiakastapaaminen. No, eipä siinä mittään. Fillarilla majapaikasta kohti Keuruun keskustaa. Aurinko paistaa. Huurteisia puita järven rannalla. Todella kaunis talvipäivä. Postikorttimaisemaa. Tavallaan olisi tehnyt mieli jäädä tänne Keuruulle kuvaushommiin. Mutta ei. Asiakkaita on palveltava! Kun saavun Keuruun taajama-alueelle risteykseen, josta linja-autoasema jo näkyy vasemmalla, huomaan että kello on noin kymmentä yli kaksitoista. Muistuu mieleen, että muutaman sadan metrin päässähän on se joku matkailukeskus, jossa kerran kesällä tuli käytyä syömässä. Siellähän oli nettipiste. Yritetäänpä käydä tsekkaamassa, josko mesta olisi auki. Ehkä meilit saisi samalla lukaistua. Keuruun asema, Keuruun Vanha Pappila... - tuossahan tuo matkailukeskus Kamana jo onkin. Ovi on auki - hienoa! Tämähän onnistuu. Kello on kohta varttia yli yksitoista. Muistin oikein. Oven vieressä vasemmalla tosiaankin on nettipiste. Yritän avata sitä - turhaan. Parin metrin päässä takanani on jonkinlainen Infopiste, jossa touhuaa nuori tyttö. Pyydän häntä avamaan netin. Käyn sillä aikaa kahvilla, siihen kuluu joku minsa. Kun palaan, on netti auki. Loistavaa! Samassa huomaan, että parin metrin päässä oikealla on jonkinlainen myyjäispöytä, näyttäisi olevan joulurihkamaa. Muuan täti -ihminen päivystää siellä. En ehdi paneutua asiaan sen tarkemmin, eikä kiinnostakaan. Miksi kiinnostaisikaan. Mutta nyt nettin - ei sentään. Jumiutuu taas. Yritän värkätä netin kimpussa, painelen virtanappulaa kiinni ja auki. Ei vaan lähde käyntiin. Myyjäispöydan täti haluaa tulla sörkkimään tilanteeseen jotakin. Totean hänelle, että parempi kun ei puutu asiaan millään tavalla, ei hän netistä kuitenkaan mitään ymmärrä. Tädin kommentti: "Täytyy minunkin olla vähän utelias!". Just joo... Menen uudestaan pyytämään apua tuolta samalta osaavan tuntuiselta Infon tytöltä. Katson viisaimmaksi poistua takavasemmalle tutkimaan matkailuesitteitä vähäksi aikaa. Täti painelee netin viereen pälisemään jotakin Infon tytön laittaessa netin taas kuntoon. Vihdoinkin pääsen sisään nettiin. Pari minuuttia siinä netissa menee. Ei mitään hälyyttäviä uutisia, eikä sitä lottovoittoa tullut taaskaan. Mutta kellohan on jo suunnillen seitsemää minuuttia vaille bussin lähtöaika. Nyt tuli kiire! Vaatehyllystä rotsi niskaan, kamerareppu selkään, pipot, hanskat päälle ja menoksi. Poistuessani Kamanasta kuulen takaani tädin toivotuksen: "Oikein hyvää elämän jatkoa teille!". Aha. Eihän tuosta tunnu pääsevän eroon millään. Varsinainen herhiläinen. Noitahan riittää tämmöisissä julkisrahoitteisissa paikoissa. Kaikensorttisia suojatyöpaikkalaisia, tukityöllistettyjä sun muita. Kerkiän linja-autoasemalle pari minuuttia ennen bussin lähtöaikaa. Meitä on muutama ihminen odottamassa. Tuosta bussi jo saapuukin. Fillari matkatavara -luukusta sisään, maksu ja istumaan. Juuri kun olen saanut asettauduttua aloilleni, kurvaa poliisiauto vauhdikkaasti bussin eteen. Jotenkin välähtää, että meikäläisestä taitaa olla kysymys, tavalla tai toisella. Kaksi nuorta hyvin bodattua poliisimiestä astuu sisään. Kuulen heidän sanovan kuskille, ettei bussi saa vielä lähteä. He ovat saaneet ilmoituksen, joka täytyy tarkistaa. Poliisit marssivat suoraan luokseni. Etummainen, fiksumman oloinen, kysyy olinko äsken Kamanassa. "Kyllä". Hän toteaa, että he ovat saaneet ilmoituksen, että olen aseistettu. Alun lievä hölmistymiseni vaihtuu nauruksi. Jo tässä vaiheessa fiksumpi poliisi toteaa, että on tapahtunut joku väärinkäsitys. Poliisit kysyvät, onko viereisellä penkillä oleva kamerareppu minun, ja katsastavat vielä pipot, kaulahuivin ja rukkaset ylähyllyltäkin. Fiksumpi pyytää henkkarin ja ottaa yhteyttä jonnekin. Ilmeisesti joku Poliisin KeskusPääKonttori. Mitään "hakua" ei tietenkään ole päällä - miten voisi ollakaan? Vihreä valo palaa. Se tästä on opittavissa, että nykykäytännön mukaan epäillyn nimeä ei tämmöisissä tapauksissa kailoteta julki. Kai se sitten on tuon uudenmallisen henkilöllisyystodistuksen siru -ominaisuus, jonka avulla mahdolliset rikkeet ja etsintäkuulutukset tsekataan KeskusPääKonttorista online -systeemillä? Tosin hulahtihan tuohon henkilökortin uusimis -operaatioon Valtionhallinnolta erinäisiä kymmeniä miljuunia - suurimmaksi osaksi Kankkulan Kaivoon. Yritettiin luoda jonkinlaista "sähköistä kansalaisvarmennetta" vai mikä sen nimi nyt olikaan. Rahaa paloi hirvittäviä määriä, eikä loppupelissä tuotteelle käyttäjiä löytynyt. Miksi olisi löytynytkään - käytännössä ihmiset käyttävät nettipankkitunnuksiaan. Henkilöllisyystodistuksen uusimisen yhteydessä tänä syksynä tuli postissa ihmeellinen kirje. Sisälsi jos jonkinlaista PIN -koodia, PUK -koodia /whatever. Sekä kummallisen listan, mitä kaikkia "hyötypalveluja" sillä sähköisellä kansalaisvarmenteella/whatever olisi saatavissa. Nopean vilkaisun mukaan listalta löytyi Lappeenrannan alueellisia palveluja, Merimieseläkesäätiön juttuja... Ei jaksa enää muistaa. Taisi olla Hyvinkäältä jotakin? Ihan höpöhommaa. Farssiksi meni, sekin Valtionhallinnon rojekti. Tällä välin hölmömmän oloinen polliisi ronkkii olkalaukun ja kamerarepun. Mitään "aseita"ei tietenkään löydy. Objektiivejä vain. Ai niin, ja sitten tuo kamerarepun ulkopuolella roikkuva jalusta. Ahaa! Tuo kamerajalusta oli varmaankin se "ase", jonka vuoksi Kamanan täti soitti polliisit perääni! Kun en hänen uteliaisuuttaan pystynyt enkä halunnutkaan tyydyttää niiden muutaman minuutin aikana, jolloin Kamanassa vierailin. Ei ollut aikaa, ei halua, ei tarvetta. Tiedustelen konstaapeleilta: "Onko tämä Suomi vai Israel?". Vastausta ei kuulu. Polliisit tajuavat vetäneensä vesiperän ja alkavat perääntymisensä pitkin bussin käytävää. Matkustajat ja kuski istuvat suomalaisen-kiltisti paikoillaan. Olemme lähdöstä myöhässä jotain seitsemän - kahdeksan minsaa. Huikkaan poistuville poliiseille: "Tekin voisitte vähän harkita noita hommia, ennekuin lähdette huhujen perässä juoksemaan". Partion johtaja, se fiksumman oloinen polliisi, vastaa tiukasti: "Sinä tiedät että meidän on tarkistettava nämä ilmoitukset!". Just joo. Ilmoitukset ja ilmoitukset... Tarkistettava ja tarkistetaava... Pitäisiköhän alkaa soittelemaan Pollisille ja ilmiantaa ihmisiä, milloin mistäkin tekaistusta syystä, jos ei naamataulu miellytä eikä henkilön olemus/tekeminen sekunnissa käy selville? Siis niinkuin Keuruun Kamanan ämmä teki. Heti sen jälkeen kun oli lipevästi toivottanut minulle "Oikein hyvää jatkoa elämässä". Johan alkoi Keuruun Poliisilaitoksen rauhaisassa talvisessa sunnuntai-iltapäivässä tapahtua. Polliisipartio säntäsi heti perään. Keuruun poliisin "lähdekritiikki" osoittautui olemattomaksi. Harkintakyky petti. Ehkä joutilaille konstaapeleille oli mieluista, että joku sentään soitti, että päästiin liikkumaan. Vaihtelua tylsään työvuoroon. Tai ehkä Keuruulla käytiin sitä kuuluisaa "Terrorismin Vastaista Sotaa?". - Vitsi, vitsi! Sitten puhutaan, ettei poliisilla olisi miehistöä eikä resursseja... Tämän keissin valossa hölynpölyä. Muutamassa minuutissa rynnitään akkojen huhupuheiden perässä valokuvaajan kimppuun. Koska tämä on "aseistettu" - siis kantaa kamerajalustaa repussaan. Ikävä tuottaa pettymys tuolle Keuruun juoruämmälle ja nuorille innokkaille, yli-reagoiville Keuruun Poliisilaitoksen konstaapeleille. Anteeksi! - Samana iltana soitan eräälle Keuruun kaupungin edustajalle. Normaalit päivittelyt, pahoittelut jne. Yhtä tyhjän kanssa. Lupasi "selvittää" asiaa ja palata seuraavana päivänä puhelimitse. No, ei sitten soittanutkaan. Kertoi "unohtaneensa" asian. Just joo. - Keuruulla oli tuona viikonloppuna korkeintaan muutama matkailija. Sitten kun yksi heistä käy kahvilla ja netissä matkailukeskus Kamanassa, soitetaan polliisit perään. Hyvä meininki! Näin Keuruulla! - Niin, syyskuun 11:n jälkeen "turvallisuus"bisnes voi hyvin. Kukoistaa jopa Härmässä! "Turva"kamerabisnes, vartiontiliikkeet, portit, kulkuluvat, ihmisten taustojen "turvallisuus"tarkistukset... Loistava bisnes niin monille. Entä "hyöty"? Miten sen voi estää, jos jollakin päässä vinksahtaa? Kuten säännöllisesti tapahtuu. Vastaus: Ei millään. Ainakin Scotland Yardin pääjohtaja totesi tässä hiljattain, että Saarivaltakunnassa on investoitu syyskuun 2001 jälkeen valtava summa (määrä unohtunut, se oli niin käsittämättömän suuri ettei tuollaista pysty hahmottamaankaan) pelkästään turvakameroihin, joiden hyöty on - nolla. - Keissi on hyvä esimerkki tästä Härmän nykymeiningistä. Paitsi edellä hahmoteltu "turvallisuus" -sektorin ylipaisuttaminen, tapauksessa korostuu naisen asema suomalaisessa yhteiskunnassa. Suomalaisen naisen ei tarvitse kuin vähän inahtaa, jos/kun joku mies ei käyttäydy juuri niin kuin he haluaisivat, niin johan käynnistyvät yhteiskunnan toimenpitteet... Aina noita paikalle säntääjiä piisaa... Oli aihetta tai ei. Neito pulassa? Todellisessa tai fantasiamaailmaan kuuluvassa? Ei hätää, Ritarit Valkeilla Ratsuillaan... eikun siis polliisit ja kaikenkarvaiset turvamiehet ja muut jorssit syöksyvät apuun alta aikayksikön! - Ai niin. Se Kuokkalan sillan kuvaussessio sujui hyvin, samoin asiakastapaaminen. Minulla oli työtä tuona talvisena sunnuntaipäivänä. Noilla keuruulaisilla ilmiselvästi pulaa työstä. (Riika, Art Hotel Laine 28.12.2010) |
||||
| << Arvostelujen etusivulle | ||||
