John Holmes. Legenda.

Mies joka "näytteli" tuhannessa pornofilkassa. Ja hässi neljäntoistatuhannen naisen kanssa. Legendan mukaan. Kolmekymmentäviisisenttisellään. Rahaa tuli, mutta sitä myöskin meni.

Mutta tunnustan! En ole koskaan nähnyt hänen filmejään! Ei ole kiinnostanut...Eikä kiinnostakaan. Tuskinpa kovin paljosta olen jäänyt paitsi.

Holmes sotkeentui murhakuvioon uransa ja elämänsä ehtoopuolella. Kokkelia kului huomattavia määriä, eikä se kuuluisa stondis sitten lopulta ollutkaan se ikuinen "Eternal Erection"... Kuoli sitten aidsiin. Lisää aineksia legendaan...

Marginaali-ihminen, hämäräperäinen, säröinen elämä. Materiaali kiintoisaan leffaan olisi siis kasassa.

Helsinki taas oli jonnekin 80 -luvun alkuun asti yksi maailman johtavia elokuvakaupunkeja, tarjonnan runsaudella ja monipuolisuudella mitattuna. Paljon pieniä teattereita, ja kaiken maailman elokuvia: eurooppalaisia, venäläisiä, japanilaisia... Nykyään on usein niin, että jos haluaisi lähteä elokuviin, ja silmäilee tarjontaa - lähes yksinomaan jenkki-valtavirtaa - ei hankkeesta sitten mitään tulekaan. Ei maksa vaivaa.

Mutta nyt: "Wonderland Murders" - tämä on nähtävä!

Kerrankin houkutteleva jenkkipätkä. Pakko käydä tsekkaamassa.

Pääosassa Val Kilmer. Tyyppinä sopivasti kulahtanut, parhaat päivänsä nähnyt alamäessä oleva näyttelijä. Kilojakin kertynyt runsaasti lisää sitten viime näkemän. Ulkoisesti mitä sopivin valinta rooliin.

Alussa kaikki vaikuttaa lupaavalta.

80 -luvun alun epookkia, vaatteet, elämäntyyli, musa...

Mutta sitten jokin alkaa tökkiä.

Onko tämä se sama Val Kilmer, joka teki vain vähän yli vuosikymmen sitten sen täysosumasuorituksen Jim Morrisonin roolissa Oliver Stonen "Doors" -leffassa?

"Wonderland Murders" - filkassa näytteleminen on harrastajateatteritasoa. Replikointi kökköä. Yksi vuorosana jäi erityisesti mieleen: "Mä oon tosi sori, beibi!"

Katsojan ajatukset alkavat väkisinkin harhailla. Vaikka ohjaaja onkin yrittänut saada stoorin vauhtia mm. musavideoista omaksutuilla "nopeilla" leikkauksilla ym. kikoilla.

Toisaalta jos käsis on tätä tasoa eikä ohjauksestakaan saa ihmeempää apua, ei hyvältäkään näyttelijältä voi ihmeitä odottaa.

Lopullinen niitti on pitkitetty kohtaus, jossa Holmes lojuu verissään kylppärissä tilittämässä murhasotkua naiselleen. Katsoja vääntelehtii vaivautuneena tuolillaan ja soisi piinan jo vihdoin loppuvan...Siis katsojan piinan.

Parasta antia filkassa on musa. Tuttua hittikamaa sen ajan eläneelle: Yesin "Alright Now", Lou Reedin "Satellite of Love"... Mutta juuri kun biisi alkaa pyörimään, ja sen tunnistaa, ja on vajoamassa johonkin juuri tuon biisin esiintuomaan muistoon - poikki! Se olikin vain viidentoista sekunnin teaseri. Raivostuttavaa.

Tarinan opetus?

Olisiko se ollut tuo, ettei kolmekymmentäviisisenttinenkään fjonga VÄLTTÄMÄTTÄ takaa onnea. Ainakaan pysyvää sellaista.

Leffa panee myös miettimään noiden pornostarojen elämää. Se on vähän niinkuin prostituoitujenkin kanssa: Kumpi oli ensin, muna vai kana? Onko niin, että jo valmiiksi jotenkin ongelmalliset tyypit hakeutuvat alalle, vai meneekö se niin päin, että ala tekee työntekijöistään ongelmallisia? Mitä uran jälkeen? Onko sopeutuminen "normaalielämään" ylipäätään mahdollista?

Tsemppiä, Henkka! Hope you make it!

(TOUKOKUU 2004)