Club
   

KIRJE OIKEUSPOLIITTISELLE TUTKIMUSLAITOKSELLE

 
  arctic.paradise@co.inet.fi (25.4.2005 22:41):

Tutkimusjohtaja

Marjukka Litmala

Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos

Helsinki

Päivää!

Olen seurannut toimintaasi avioliitolain omaisuuden ositus-säännösten nykyaikaistamisen puolesta.

Kirjoitit teemasta Helsingin Sanomissa marraskuussa 1999 ja elokuussa 2004.
Kerran ainakin esiinnyit asian tiimoilta aamu-TV:ssä.

Soitinkin sinulle kerran ja annoin positiivista palautetta.

Nuo kaksi lehtileikettä ovat olleet seinälläni, ja nyt siivouksen yhteydessä ajattelin vielä kirjoittaa muutaman rivin.

Tässä on kyseessä todellakin jonkinlainen muinaisjäännös.

Kuten artikkeleissasi toteat, nykyinen avioliitolaki on vuodelta 1930 ja heijastaa osin jopa 1800 -luvun yhteiskunnallista tilannetta ja arvomaailmaa.
Kuluneen yli seitsemän vuosikymmenen aikana yhteiskuntaolot ovat muuttuneet perin pohjin. Samoin avioliittojen luonne. Niitä ei voi enää pitää elinikäisinä.
Ja naiset ovat tulleet mukaan työelämään lähes yhtä suurella panoksella kuin miehet.

Kuitenkin tuo vanha omaisuuden ositus-säännös on yhä voimassa. Lyhyenkin liiton jälkeen toisella puolisolla on mahdollista saada puolet toisen omaisuudesta, vaikka tuo omaisuus olisi tullut esim. perintönä, lahjana tai testamentilla.

On todellakin vieras ajatus, että pelkkä liiton virallistaminen antaisi oikeuden toisen ihmisen omaisuuteen, kuten nyt on asianlaita. Ja asia koske niin monia. Paria miljoonaa avioliitossa olevaa suomalaista, joista avioliitoista suuri osa päätyy eroon. Ja omaisuuden ositukseen. Enemmän tai sitten vähän vähemmän riitaisaan.

Tietyllä tavalla tässä ollaan peruskysymysten äärellä: Rahan ja rakkauden iki-aikaisesta liitostahan on kyse.

Keskustelu prostituutiosta on viime vuosina noussut Suomessa pinnalle.
Määrättyjen lakihankkeiden takia kysymys esim. seksin ostokiellosta tulee lähiaikoina Eduskunnankin käsittelyyn. Kysynpähän vain, että jos ei juuri tämä avioliittolain omaisuuden ositus-säännös ole lainsäädännöllistä naissukupuolen pakkoprostituoimista, niin mikä sitten on?

Kuvioon sopii sinänsä varsin hyvin, että artikkelissa mainitsemiesi feministi-kansanedustajien mielestä nykyinen aviovarallisuussäännöstömme on toimiva. Niinpä tietenkin.

Menestystä toiminnallesi!

Tommi Pitkänen
www.ArcticParadise.fi

——

Lähettäjä: "Litmala Marjukka" <marjukka.litmala@om.fi>
Päivä: 02.05.2005 09:16
Vastaanottaja: arctic.paradise@co.inet.fi
Otsikko: Re: Kiitoksia artikkeleista!

Hei,

Ja kiitokset erittäin myönteisestä palautteestasi. Asia on tosiaan tärkeä ja siitä ns. metelin pitäminen on vakiona työlistallani. Tällä hetkellä tilanne on se, että olemme tämän kuun alusta käynnistäneet suhteellisen mittavan tutkimusprojektin, joka pyrkii selvittämään av-järjestelmän toimivuutta käytännössä.

Hanke on kytketty Vanhasen hallitusohjelmaan sisältyvään lupaukseen selvittää ao.
toimivuus ja se toteutetaan nyt oikeusministeriön rahoittamana täällä Optulassa. Määräaika on vuoden 2006 loppu.

Työtä riittää, mutta toivon mukaan
lopussa kiitos seisoo !

Terveisin

Marjukka Litmala


*************************************
Marjukka Litmala
Tutkimusjohtaja, dosentti

——

Päivä: 02.06.2005 00:16

Otsikko: Tervehdys Tukholmasta!

Marjukka Litmala!

Kiitos luvasta laittaa kirjeenvaihtomme saitilleni! Muuten jokin aika sitten vilahti ihan vaan otsikkona, että nyt on sitten joku laki-aloite "avopuolisoiden aseman parantamiseksi" menossa. Ettei "erossa tms. toinen osapuoli jäisi puille paljaille".

Niinpä niin.

Kielipeliä.

Onhan tuo yksi tapa kiertää asia. Siis se että taas halutaan käydä miessukupuolen lompakolla... Kalliiksi tulee naisseura Suomessa. Aina tavalla tai toisella.

Parhain terveisin, juna Köpikseen lähtee.

Tommi Pitkänen

www.ArcticParadise.fi