|
||
| Holguin, Cuba 18.3.2007 "Tom lauloi murheellisesti..." Tai ei sittenkään. Mutta lähellä oli. Sunnuntaipäivä Holguinissa. Tulin eilen Guardalavacan tukikohdastani käymään täällä. Kivaa oli, sekä illalla että tänä aamuna. "Me muistamme kuuman poves Ja keinuvan vartalos." Elämän tarkoitus - kuten Arimo Raeste muistelmissaan opetti - on Eläminen! Muutama tunti käveleskely- ja kuvailuaikaa tässä pienessä kuubalaisessa kaupungissa ennen bussin lähtöä takaisin hotellialueelle. Ylellistä. Casa Particularan emäntä tarjosi hyvän aamupalan, ei tarvitse keskittya "huoltohommiin", voi kuljeskella vapaasti. Kamera kaulassa, jalusta valmiina kädessä. Jos jotain tulisi eteen... Mielenkiintoista, miten suuri ero kuubalaisten katujen ränsistyneisyyden ja sitten taas kotien hyvän kunnon välillä vallitsee. Ainakin noiden huippusiistien Casa Particulara -mestojen. Vaikka kaupungit ovatkin kulahtaneita, täältä puuttuu kokonaan se saastaisuus, mitä vaikkapa arabimaista löytää. Jopa naapuriin, Dominikaaneihin verrattuna ero on silmäänpistävä. Haitista puhumattakaan. Parin korttelin päässä sunnuntai-hiljaisella Mandulay -kadulla kirkkaanpunainen, siisti Buick 1952. Kiertelen sitä tovin, ihaillen, kuvakulmia sommitellen. Silmä lepää tuossa kaunottaressa. Hitto vieköön, USA:n 50 - luku on ollut hienoa aikaa. Monessa muussakin suhteessa. Musa, leffat, kirjallisuus, kledjut, tyyli...Back to the 50's! Vähän matkan päässä miesjoukko turinoimassa. Aikansa touhujani tarkkailtuaan yksi heistä lähestyy kysyen haluaisinko autoon sisälle! Bingo! Juuri kun olin alkanut miettimään, mistä jenkkiraudan omistaja löytyisi! Buickin ovet eivät ole edes lukossa. Samassa olen jo takapenkillä, ja Canon F1 jalustan nokassa. 28 -millisen laajakulman avulla koko kojelauta saadaan kuva-alalle. Peilistä roikkuu musta santeria -nukke. Mitään ylimääräistä, modernia krääsää bilikan sisällä ei ole. Kaikki on aitoa. Back to the '50:s! Ei muuta kun nautiskelemaan. Aurinkokin alkaa juuri parahultaisesti näyttäytymään pilvien takaa . Auton ikkunoista näkyy hiljalleen vilkastuva katuelämä: "Bici-taxi"-fillaritakseja joissa sateenvarjot aurinkosuojina auki matkustajan paikan päällä. Joku ikivanha sivuvaunullinen motskari painaa ohi. Kadunkulmassa vilahtavat hevosen vetämät kärryt... Katuteatteria parhaimmillaan. Muistan Robert Doisneaun kertomukset entisaikojen Pariisista, hänen työmetodinsa oli juuri tämä sama. Tuotannon huipentumana tietenkin tuo kuuluisa "Suudelma Hôtel de Villen edustalla"'. Melkein tunnin sessio. Tuumin tehneeni voitavani, enempää tästä aiheesta ei saa irti. Aikanaan sitten Stadissa valopöydällä tulen näkemään, sainko mitään aikaiseksi. Kysymys vain kuuluu, etta mitä ihmettä näilläkään kuvilla oikeastaan tekisi? Mitä käyttöä tällekään matskulle tulee olemaan? "Arkistoon" vaan, eli kenkälaatikkoon, vuosikausiksi... Niin, onhan fotojani parissa kuvatoimistossakin, mutta myynti sitä kautta on kuin arpajaisiin osallistuisi. Joskus joku pikkuvoitto. Ellei sitten tälläkin reissulla käy niin satumaista tuuria kuin 1997 ja 1998 Kuuban -matkoilla, joilta molemmilta kertyi julkaisukelpoista kuvastoa. Pari postikorttipainosta myyty loppuun, toisesta aiheesta uusi painoskin jo pelissä. Nuo löytyvät ekasta kirjastakin. Mutta onhan kuvaaminen kuitenkin kivaa puuhaa, ainakin kun sitä näin saa tehdä. Maksimaalisella vapaudella. "La Libertad!", kuten tuossa seinässäkin lukee. Auton omistaja palaa ja starttaa jonnekin. Jatkan Holguinin keskustaan "helados" -ostoksille. Kuuban jäde on herkkua! Vartin kuluttua, jäätelökioskilla, joku kopauttaa olkapäähän: "Señor!". Käännyn, ja farkkutakkini työnnetään syliini. Ehdin vain huudahtaa "Muchas Gracias!", kun unohtuneen omaisuuteni tuoja on jo kadonnut. Eiväthän takki ja taskussa olleet esineet niin kovin arvokkaita olleet. Mutta tarpeellisia tällä reissulla, ja käytännössä mahdottomia korvata täällä Kuubassa. Nämä ihmiset ovat rutiköyhiä. Kaupoissa, apteekeissa ja vaikkapa parturissa kun käy, huomaa kaikesta, että nyt ollaan materiaalisen köyhyyden aivan äärirajoilla. Tämän alapuolella ovat kai lähinnä jotkut Pohjois-Korea sekä Afrikan maat. Tuo farkkurotsi taskujensa sisältöineen on Kuubassa pienen omaisuuden arvoinen. Kuitenkin se palautettiin. Vapaa-ehtoisesti, uskoisin. Vaikka kuri ja kontrolli kovia ovatkin, ei IsoVeli sentään ihan kaikkea täälläkään pysty havaitsemaan. Kaupan ikkunassa mallinukke-pojan päällä on pikkuiset, kökkö -malliset farkut: Hinta 33 dollaria. Kuubassa on keskipalkka kai parikymmentä taalaa! Taas kerran tuli koettua, minkälaisia kuubalaiset pohjimmiltaan ovat: Kilttejä, ystävällisiä, avuliaita. Ainakin toistaiseksi. Niin, ei Tom mitenkään murheellisesti laulanut... Tuossahan tuo vihelteli mennessään. Paitsi lähtöpäivänä varmaankin sitten: "Voi, miksi on jätettävä Tämä ihanain öitten maa... Ah, Kuuban helmi, sua En unohda milloinkaan!" (Carl Ara: Kuubalainen Serenadi. Suom. sanat Unto Koskela 1942) (GUARDALAVACA, MAALISKUU 2007) Jälkikirjoitus: Lento takaisin Härmään Lentoemäntien vastaanotto hyytävän kylmää. "Asiallista". Ei ehdi persettä penkkiin laittaa, kun alkaa tulemaan jo noottia siitä mitä saa tehdä, mitä ei. Pinnistetyn ystävällistä "palvelua". Viesti on: "Tai muuten...". Sehän se on suomalaisen naisen suurin haave aina, saada kutsua TURVAMIEHET PAIKALLE! Ja kyllähän nuo heput rientävätkin - "palkinnon" toivossa.- Eipä silti, kyllähän naiset Härmässä toisinaan hymyilevätkin. Maireasti, silloin kun yrittävät kiilata jonossa esim. "miehiseen ritarillisuuteen" vedoten. Ja voi sitä kiroilujen ja sättimisten ryöppyä, kun se ei onnistukaan! Btw. Yksi yksityiskohta: Suomalaisia lehtiä oli - myynnissä! Tasan yhtä plaatua, Iltistä. Hinta kolme egeä. Kolme egeä! Sehän on melkein 18 Finska markkaa! Jotain rajaa! (En ostanut, tietenkään. Tunnin kuluttua lehtiä oli jo kierroksessa matkustamossa. Viimeksi onkin tullut iltapäivälehdistä maksettua joskus 80 -luvun alussa. Hinta silloin oli 2 markkaa.) Bermudalla vielä miehistön vaihto, ja sama tyyli jatkuu. - Bermuda muuten näytti olevan paikkakunta, jonne tuskin "omaa asiaa" koskaan tulee olemaan. Mitä lentokoneen ikkunasta, lentokentältä sekä lehtiä ja kirjoja selatessa pystyi päättelemään... Jättäkäämme kyseinen pläntti SaariValtakunnan julkuille ja SuperRikkaille! Tällä Kuuban -reissulla oli lentokoneissa yhteensä neljä eri henkilökuntaa. Johtopäätösten vetämisen hetki on koittanut. Lentoemännät vanhoja, ylipainoisia, hapannaamoja. Joukossa ainoastaan yksi (1) katseenkestavä. Ai niin, ja sitten pakollisena kuviona tietenkin homo -stuertti tai pari joka vuorossa. Ikäänkuin maskottina. Tuo yksi poikkeus olikin sitten ihan maailmanluokan blondi. Pitkä, vaalea amatsoni. Tosi herkkupeppu. Jäätävän kylmä hänkin, tietysti. Varmaankin joku entinen malli, jolla on luultavasti vakihoito tai useampia jossakin Keski-Euroopassa tai Nykissä. Rahamiehiä, tietty. Näinhän se menee. "Elu on selline!". Katsellessani kyseistä SuperBlondia muistelen kerran netistä huomaamiani erään kotimaisen prostimme äärimmäisen tyylikkäitä sivuja. Hän markkinoi palveluksiaan globaalisti. Keikkakalenteri buukattu kuukausiksi eteenpäin eri mantereille. Viikonloppu italialaisessa linnassa taisi olla hinnoiteltu johonkin kymppitonnin (euroja!) paikkeille... Kukapa tietää... Monella huippuprostillahan onkin peitevirka. Joka tapauksessa työstä saatu rahallinen korvaus on ihan peanuts verrattuna siihen, mitä tuollainen nainen kropallaan pystyy halutessaan tienaamaan. The Sky is the Limit! Asia lienee niin, etta hyvännäköiset nuoret emot laitetaan business -lennoille Euroopan ja maailman metropoleihin, ja tantta -osasto lomalennoille. Siitä hyötynevät sekä yhtiöt, kun liikemiehet ovat tyytyväisiä asiakkaita, sekä tuo emojen "kerma", joka pääsee tekemisiin oman "kohderyhmänsä" kanssa. Jotenkin homma on nyrjähtänyt perusideastaan: Siitä että lentoemännän työn pitäisi olla aivan väliaikainen vaihe nuoren naisen elämässä. Miksi ihmeessä sen pitäisi olla vuosikymmenien pituinen eläkevirka? Alunperinhän ajatus oli, että nuoret kauniit neidot flygailevat muutaman vuoden, ja sinä aikana onnistuvat kaappaamaan itselleen sen elämänmittaisen (toivon mukaan) elättäjän. - No, toimiihan tuo kuvio osittain vieläkin, esimerkkinä vaikkapa sekin tunnettu lentoemäntä, joka järjesti itsensä palvelemaan kuuluisaa rahamiestä Bankok - Helsinki -lennolla, avioliittotarkoituksessa. Onnistuen aikeessaan, vaikkakin kyseinen liitto sitten lopahtikin. Lapsi saatiin siitetyksi, ja sekä lapsen että omakin elatus turvatuksi loppuelämäksi, kuten suunnitelma olikin. "Luonto huijaa meitä". Melkoista turbulenssia välillä Kuuba - Bermuda. Siinä ehti jo muistelemaan kertomuksia "Bermudan Kolmioon" kadonneista lukuisista koneistakin. Niin, ovelasti nuo lentoemännät ovat onnistuneet markkinoimaan tuon hölynpölyn, että juuri heistä olisi jotakin apua hätätilanteessa. Vaikka totuushan on, että kun kone tipahtaa, se tipahtaa, eikä mitään ole tehtävissä. The End. Kumma kun nuo Suomi -tsuhnattaret kerääntyvät jonoiksi tuohon vessan eteen. Kädet puuskassa. Mikä perkele niitä kusettaa? Tietenkin hillittömällä tempolla hörpitty kalja! Tuntuu, että heillä ylipäätään on hirmu tärkeää tiedottaa kuuluvalla äänellä koko maailmalle jotta "Mä meen nyt vessaan!". - Ai niin, tuli mieleen kun kymmenen vuoden takaisella Kuuban -reissulla jouduin selkkaukseen (yhteen tuhansistani) härmäläisten ämmien kanssa juuri koneen vessan ovella. Pitävät kiinni "oikeuksistaan" - joko todellisista tai sitten kuvitelluista. Jumalauta, mä voin pahoin noita maannaisiani näkiessäni! No, onneksi viivyn kotimaassani tälläkin erään vain lyhyen ajan, alle vuorokauden! Helpotus! Noita kanssamatkustajia katsellessa tulee pakostakin pohtineeksi, ovatko nuo "naisia" ollenkaan. Kuubaan verrattuna eivät ole. Pikemminkin olisi sanottava, että kyseessä on jonkinmoinen kolmas sukupuoli. Sattumalta kuulin, kun erään "Lock Your Seat-Belts" - jakson aikana muuan lentoemäntä kertoili parille matkustajalle elämästään. Oli juuri viime viikolla ollut viikon Kiinassa kummityttärensa kanssa. Vierailu akrobatia -näytöksessä oli kuulemma ollut mieleenpainuva... Varmaankin asuivat hienossa hotellissa. - Ja periaatteessa kyse on siis TARJOILIJA -tasoisesta työstä! Niin että Teretulemast! vaan pitkät, kauniit, seksikkäät, ystävälliset eestittäret henkilökunnaksi suomalaisiinkin koneisiin! Painakaa palkat mahdollisimman alas, sopii hyvin! Ehkäpä nuo tätimäiset lentoemäntämme oppivat samalla hieman nöyryyttä - vaikka enpä oikeastaan usko. Se on jo myöhäistä... Eihän kukaan "saavutetuista eduista" tingi pätkääkään, sehän on ihmisluonnon vastaista. Aina kulloisenkin alan rakennemuutoksen johdosta sitten vaan ikäänkuin feidaannutaan veks, asiaankuuluvine rutinoineen ja jälkitilityksineen... HELSINGISSÄ 30.3.2007 Eräs tuttu rouva korttelistani Töölöstä tuli Runskilla vastaan. Juuri fotoliikkeestä tulleena, olin hetkeä aikaisemmin nähnyt Kuuban -kuvaston. Joukossa yksi (1) julkaisukelpoinen kuva. Niin vaan onnistui tämäkin reissu, kuvausmielessä. Kuten kaksi aikaisempaakin Kuuban -reissua. Tämäkin matka saadaan maksettua julkaistun postikortin muodossa - tosin jälkikäteen, mutta silti. Pikkuhiljaa, vuosien varrella. Aihe: Tequila Sunrise -drinkki. Vaikea aihe, kuvasin kolmena eri päivänä, aika kuitenkin loppui kesken. Niin paljon muuttuvia tekijöitä: Valot, varjot, tuuli, värien sekoittuminen, pisarat pillissä, jäiden sulaminen jne. Tyydyttävä tulos kuitenkin saavutettiin. Ei täydellistä, mutta mukiinmenevää. No, rouva ihmettelemään, mistä johtunee hyvä, terve ihonvärini, rusketus. Tarkkailin hänen kasvojaan armottoman kevätauringon valossa. Rypyistä ja ihon laadusta muutoinkin oli nähtävissä kuluneen talven jäljet. Tuo vähän yli kolmekymppinen nainen ei enää suinkaan ollut mikään nuori. "Miks meillä vanhana jo syntyy sylilapset?", kyseli jo Eikka aikoinaan. Kuultuaan, että olin juuri palannut Kuubasta, alkoi rouva heti kertomaan omasta, parin vuoden takaisesta reissustaan. Kaikki oli kuulemma muuten ihan OK, mutta prostituutio oli häntä kovin häirinnyt. Tämä oli siis aivan PÄÄLLIMMÄINEN asia, joka hänelle oli Kuubasta jäänyt mieleen. Hetkinen! Mitä tiedän tuttavastani? Aika vähän. Hän ei ole halunnut kertoa työpaikkaansa, sivuutti kysymyksen hermostuneella naurahduksella. Veikkaan, että hän on jonkin poliisiorganisaation palveluksessa tai sitten väsää nollatutkimusta naisjärjestöille tms. Yhteiskunnan ja EU:n apposen auki olevien rahahanojen avustuksella, tietty. Kertoi kuitenkin useimmiten tekevänsä etätyötä kotonaan... (Otin sittemmin selvää. Ei ollut poliisi, mutta totaalisen nollatutkimuksen parissa "työskentelee". Akadeemista saastaa. Tuotokset varsinaista pseudo-tieteellistä ongelmajätettä.) Jotakin sentään on käynyt ilmi. Esimerkiksi se, etta hän on naimisissa erittäin varakkaan suvun vesan kanssa. Nuoripari muutti Töölööseen parisen vuotta sitten yli sadan neliön hienosti remontoituun lukaaliin. Markoista jos puhutaan, kämpän arvo jossakin kahden ja kolmen miltsin välillä. Pelkkään remppaan meni todennäköisesti suunnilleen saman verran, kuin mitä mun boxini arvo on. Kaikkihan tiedämme mikä käytäntönä näissä kuvioissa Härmässä on: Avio-ehdot ovat harvinaisia (mies -ressukat eivät tajua tai uskalla sitä vaatia). Kämppä merkataan useimmiten jo ostovaiheessa "molempien nimiin", jnpp. Kyseessä on usein satojen tuhansien eurojen / miljoonien markkojen omaisuudensiirto. Viimeistään eron koittaessa kaverille jää sitten lähinnä rätit niskaansa. No, polkupyörän saa ehkä mukaansa. Mutta SEHÄN ei ole prostituutiota, eihän? Sama rouva närkästyy nähdessään kehitysmaassa tyttöjen hankkivan vähän leivänjatketta "Maailman Vanhimman Ammatin" harjoittamisella... On se huimaavaa! (TALLINNA 31.3.2007) |
||
