|
||
| Keskiviikko, huhtikuun 11:s, 2007 Pääsiäinen meni työn merkeissä, nyt aika startata kohti Lappia. Juuri nyt sinne on hyvä mennä, kun turistiryysis on valtaosin ohi. Änkeävät kaikki keväthangille yhtä aikaa, tykkäävät vissiin jonottamisesta ja moninkertaisesta hintatasosta... Pakkaamiseen ja matkajärjestelyihin meni taas kokonainen päivä. Ehdin käydä aamukahvilla Stenbeckinkadun kuppilassa, siinä yhdessä ainoista perinteistä kahviloista, mitä Töölössä enää on jäljellä. Todellinen vanhan hyvän ajan KAHVILA! Sisustuskin kuin jostakin 80 -luvun alusta. Mikä hienointa, kyseisessä kahvilassa reilunkokoinen kahvikuppi maksaa vain 1,40 euroa. Kova hintahan sekin on, mutta nykyisin, kahvikupin hinnoittelun noustua pilviin, Stadissa varsin edullinen. Eikä tarvitse pelleillä korkean kahviLASIN kanssa, sormensa polttaen. Niin, ja Stenbäckinkadullahan, muutama talo Manskulle päin, mulla oli elämäni yksi hulppeimpia fotosessisoita joitakin vuosia sitten. Yhteen diaan tarttui "se jokin", ripaus Magiaa. Kymmeniä kertoja tuo dia on tullut "arkistosta" kaivettua esiin. Katseltua Ihmeiden Ihmettä.... Eräänä päivänä se julkaistaan. Kun hetki koittavi on... Nimikin on jo valmiina: Welcome to the Jungle! Kuppilan Hymyssä oli mielenkiintoinen artikkeli ralli- ja renkutustaiteilija Juice Leskisen perinnönjaosta: "Hymy paljastaa kaiken: Näin Juicen omaisuus jaetaan!". Riitaisaksi meni. Niin aina. Mielenkiintoinen pointti, että edesmenneen taiteilijan - näinhän popparitkin haluavat itseään kutsuttavan - tekijänoikeustulot vielä vuosien ajan ovat jotakin 60 donaa vuodessa. Siinäpä on leskelle ja rintaperillisille vääntämistä. - Yhden tyttären Juice näköjään yritti tehdä perinnöttömäksi, syynä huume- ja pornotouhut ja lehtitietojen mukaan joku kähveltäminenkin. Kuppasi Hymyn mukaan arvokkaita sormuksia faijaltaan. Tytär taas vaatii pontevasti lakiosaansa.. Jänskää nähdä, miten käy - mitä tuon alan juridiikasta muistan, edellytykset perinnöttömäksi tekemiseen olisivat olemassa. Leski sitten puolestaan on antanut omat kitkerät lausuntonsa. Mehukasta. Jäihän taiteilija Leskiseltä kuulemma tilille fyrkkaakin parisataa tonttua - ei huono... Lisäksi ihan kohtuullisesti neliöitä Tampereen keskustassa. - Mutta kyllähän Juicen omaisuudelle on jakajiakin: Neljä lasta plus leski. Advokaatit ja verottaja siihen vielä sitten päälle. Onhan niinkin, että omaisuuden kartuttaminen on vaivalloista puuhaa, mutta isotkin varallisuudet tuppaavat usein tavalla tai toisella häviämään. Hyvinkin vikkelästi. Juicen varallisuus ja hyvä tulotaso eivät kuitenkaan estäneet sitä, että arvoisalle kansantaiteilijallemme myönnettiin kulttuuriministeri Tanja Karpelan päätöksellä elinikäinen valtion taiteilija-eläke keväällä 2006. Tosin "vain" puolikkaana, joka sekin oli 571,63 euroa kuussa - siis monen kansaneläkeläisen koko eläkkeen suuruinen. Juice itse totesi vähättelevästi, että ko. eläkkeestä (kai hänellä muutakin eläke-kertymää oli?) jäi hänelle 300 euroa kuukaudessa käteen. Niinpä tietenkin, HÄNEN tulotasollaan... Juicelle eläke myönnettiin nuorehkona, vasta 56-vuotiaana. Taiteilija itse totesi kroppansa olevan kuin 80 -vuotiaan. Sitä se brenkku ja rööki tekee... Leskinenhän edusti tätä suomalaisen nykymiehen fyysistä rappiota. Tuollaisia heppuja on maa pullollaan. Esimerkiksi kantahenkilökunnan kertomukset uusien asevelvollisten ruumiillisesta kunnosta ovat karmaisevaa kuultavaa... "Pojjaat, Kansan Urhokkaan...!" Edelleen kansantaiteilijamme korosti, että eläkkeellä oli hänelle suuri merkitys symbolisena tunnustuksena Valtiovallan, Yhteiskunnan taholta. Niin, eihän noin varakas ja ennenkaikkea hyvätuloinen mies tuollaista rahasummaa välttämättä olisi tarvinnutkaan. Liikuttavaa kuitenkin on, miten Juicenkin kaltaiset rienaajat sitten loppupelissä kinuavat "tunnustusta" Valtiovallalta, Yhteiskunnalta. Ovat persoja kunnianosoituksille. Mutta nimike "kansantaiteilija" sopii kyllä Leskiselle mainiosti. Millainen kansa, sellaiset kansantaiteilijat. Oi aikoja, oi tapoja! Ei Juice Leskinen minua eläessään kyennyt viihdyttämään. Nämä taiteilijan kuoleman jälkeiset tapahtumat, joille epäilemättä seuraa vielä montakin julkista jatko-osaa, sensijaan ovat mitä parhainta viihdykettä. Oikeastaan nyt mennään jo nk. "edutainmentin" puolelle. Viime minuuteilla fillarin selkään ja syöksymään kohti Oopperan pysäkkiä. Tampereen bussi lähtee Kampista klo 10.40. Pakko ehtiä kyytiin. Rikon taas kaikkia liikennesääntöjä: Ajelen jalkakäytävällä, ja väärällä puolen katuakin. Pakkohan se on, jos meinaa pysyä hengissä. Siinä eivät vihaisten jalankulkijoiden nyrkinheristykset paljoa paina. Topeliuksenkadulta Sibeliuksenkadulle kääntyessä: Kumma siipien havina pään päällä iskee suoraan keskushermostoon: Mitä ihmettä? Ei voi olla! Kurkistus ylös taivaalle: On se! Kaksi laulujoutsenta saapuu matalalla lentäen keskustasta ja painuvat juuri kotikorttelini päälle. Muutaman sekunnin kuluttua ne ovat kuudennessa, ylimmässä, kerroksessa sijaitsevan kämppäni katon yllä. Laulujoutsenia? Stadissa? Kotikorttelini kattojen päällä? Eipä ole moista tullut ennen nähtyäkään. Tuskin tullaan toista kertaa näkemäänkään. "Ne tulevat takaisin!". Kevättä! Mutta onko tuo näky Enne? Onko tämä Lapin reissu alkamassa Hyvissä Merkeissä? Yksi iso työasia on niin pahassa Vaiheessa, että nyt tarvittaisiin Onnea. Osaaminen ei riitä. Ahkeruus ei riitä. Tarvitaan Onnea. Uskoa. Luottamusta omiin voimavaroihin, ja siihen että kaikki lopulta kääntyy parhain päin... "Det som sker är bäst!", sano ruåttalainen. Viron presidentin Toomas Hendrik Ilveksen uudenvuoden puhetta lainaten: "Usu on vaja!" Ilveksen uudenvuodenpuhe teemalla "Olge uhke oma riigi üle" oli muutenkin vallan mainio. Kuuntelin sen telkusta Kuressaaressa, ja luin vielä seuraavalla viikolla sanakirjan kanssa printtiversion. Veljeskansan valtionpäämiehellä oli asiaa, ja miten hyvin hän sen osasi ilmaistakaan. Kummallista, että heti ensimmäinen Viron presidentiltä kuulemani uudenvuodenpuhe kolahti - näin ei kotimaassa ole käynyt koskaan. Meikäläisillä pressoillahan ei säännönmukaisesti ole Uutena Vuotena mitään sanottavaa. Säälittävää katsoa, kun he tuskailevat tuon"pakkopullan" kimpussa, jonka sinänsä varmaankin mukava virka tuo mukanaan. No, heitetään nyt kuitenkin tämä Lapin -keikka, ja sitten 29.4. klo 10.30 on taas edessä startti Eestiin. "Eesti, Eesti, Eesti - kaipaan sinne perkeleesti!" Ohhoh! Tuohan on taiteilija Juice Leskisen hengentuotantoa - toivottavasti tästä lainauksesta ei koidu tekijänoikeudellisia seuraamuksia! Tarkemmin ajatellen: Kyllähän noinkin tasokkaan riimityksen Mestarille olisi voitu se Valtion taiteilija-eläke kokonaisenakin myöntää! Nobel -luokan runoutta, suorastaan... - Onneako joutsenten ylilento lupailee? Pohjoiseen olen matkalla itsekin, Enontekiöön ja Kilpisjärvelle. Hyvää matkaa teille, kansallislintumme laulujoutsenet! Perässä tulaan! Pohjoisessa nähdään! MUONIO, 19.4.2007: Täydellinen, aurinkoinen kevätpäivä. Oikeaa Valon Juhlaa. Kävin fillarilla Särkijärven näköalapaikalla. "Suomen kaunein maisema". Kiipesin erään pömpelin katolle tähyilemään. Katkoin muutamia oksia ja nuoria koivuja pois edestä. Mutta ei sittenkään. Jotakin puuttui, jätin session kokonaan kuvaamatta. Mitäpä sitä turhaan. Maailma on täynnä keskinkertaisia kuvia. Olkaamme armollisia, älkäämme turhan päiten tuottako yhtä lisää. Palataan joskus asiaan, samalle paikalle. Ehkä toiminnan hetkikin joskus koittavi on... Syksyllä kaikki on toisin? Tai sitten ei. Tuleepahan raitista ilmaa ja liikuntaa! - Gold Linen bussissa välillä Kittilä-Muonio oli Lapin Kansassa lista uusista Valtion taiteilija-eläkkeen saajista. Täysi eläke 1.158,69 euroa per kuukausi. Valtaosalla, ehkä kaikillakin, pohjalla jotain muita eläkkeitä. Voi Herran tähden sentään, mikä Turha Joukko! Mitättömyyksien ja Keskinkertaisuuksien Galleria. Pari keskitason fotariakin joukossa. Aivan öö -luokan jengiä, suurimmasta osasta en ollut koskaan kuullutkaan. Lieneekö moni muukaan? Tätäkö on Suomen "kulttuuri ja taide"? Eräskin "kevyen musiikin" edustaja - sympaattinen heppu, vaihdoin hänen kanssaan pari sanaa Alibissa joskus 30 vuotta sitten - on toiminut vuosikausia alansa etujärjestössä juuri muusikoiden sosiaaliturvan parissa. Keikkaillut vuosikymmeniä, toiminut bändin johtajana ja siis työnantajana. Nähtävästi oman eläkkeensä kuitenkin jättänyt hoitamatta. Just joo... Totuuden nimessä on kuitenskin mainittava, että kaverilla oli 60 -luvulla pari aika kivaa hittiä. Tulee joskus vieläkin hyräiltyä... Entäpä tuo. Näyttelijätär, jolla oli se oma pieni hetkensä, "Elämänsä Rooli", muistaakseni vuonna 1966 tai 1967. Sen jälkeen katosi näyttämöltä. Paitsi kyllähän hän meikäläistä tuijotti "sillä silmällä" Ravintola Ilveksessä joskus 70 -luvun lopussa... Henkilöstä kerrotaan, että hän jo nuorena tyttönä suurta dramatiikantajua osoittaen stadilaisessa kuppilassa stumppasi röökin kämmenselkäänsä julistaen: "Minusta tulee Taiteilija!". No, valtion taiteilija-eläkeläinen hänestä kuitenkin tuli... Listaa lukiessa ei voi kuin ihmetellä, miten heppoisilla eväillä Suomessa pääsee Valtion leipään kiinni. Edelleen: Kukapas se tuossa: Sähköbassokitaran näpyttelijä. Uran "kulta-aika" osui hänelläkin jonnekin 60- ja 70 -lukujen vaihteeseen, sen jälkeen on ollut hiljaista... Tähän asti. Ja vielä: Tuo näyttelijätär puolestaan on ollut iät ajat naimisissa varakkaan miehen kanssa. Espoolaisen omakotitalon asukas. Lukuisista työrupeamista teattereissa on varmuudella kertynyt työ-eläkettä. Kansaneläkeiän hän saavutti jo vuosia sitten. Päälle tuli nyt sitten puolikas taiteilija-eläke. (Jälkeenpäin selvisi, että kyseinen artisti ehti hakea taiteilija-eläkettä jopa neljä (!) kertaa, ennen kuin "tärppäsi". Ei tuollaisia anojia ainakaan liiallisesta ylpeydestä voi syyttää, kun noin antavat kyykyttää itseään. No, ehkäpä ne tulevat Rooman, Pariisin ja Lontoon -reissut ovat sitten sen arvoisia, mene tiedä...). Tänäkin vuonna valtion taiteilija-eläkettä anoi monta sataa henkilöä. Muutamalle kymmenelle joko kokonainen tai puolikas myönnettiin. Kun tiedämme, että erilaisista taide-alan oppilaitoksista valmistuu satoja nuoria vuosittain, on selvää että jatkossa "yhtälö toteutuu" vieläkin vähemmän. Aivan mahdoton tilanne. "Taiteilijat" mielistelevät kilvan Valtiovaltaa. Kun luulevat, että jaettavaa löytyy. Ehkäpä mielisteleminen tulevaisuudessa lopahtaa, kun tajuavat tilanteen toivottomuuden. Nuorille on tiedossa lähinnä vuosikymmenien pätkätöitä, työttömyyttä, työllistämishommia - ja lopussa ehkä Kansaneläke. Kaiken pohjimmaisena syynä tietenkin se, ettei tämän kokoisella maalla yksinkertaisesti voi olla käyttöä niin valtaisalle "taiteilija" -joukolle. Pro Finlandia -mitsku, kutsu NarriGallerian bileisiin Linnaan 6.12., Valtion myöntämä taiteilija-eläke... Siinäpä nykysuomalaisten taiteilijoiksi-itseään-kutsuvien Pyhä Kolminaisuus. - Jerisjärven ranta-sauna ja avanto odottavat. Huomenna hiihto- ja kuvauspäivä. 20.4.2007: Fillarilla Jerismajalta Särkijärvelle. Eilen tuli tutustuttua erään rantatalon asukkaisiin. Tänään kiipeän heidän katolleen. Jerisjärvi ja Pallakset kuin tarjottimella. Mutta valo ei ole oikea, skippaan. Niin helppo kohde, sinne on joskus palatava. Särkijärven näköalapaikalta suksille, ja ylös Särkitunturille. Hikeä valuu litrakaupalla, mutta nousu on sen arvoista. Suomen komeimpia maisemapaikkoja, keskellä kaikkein kauneinta Tunturi-Lappia. Ylhäällä notski, ja ihmisiä. Rupattelen ihmisten kanssa. Kymmenen minsaa riittää - sen jälkeen seuraisi varma pitkästyminen. Siis minun puoleltani. Aurinkoista, mutta liikaa pilviä, ja ennen kaikkea väärän sävyisiä pilviä Pallasten yllä. Jätän kuvaamatta. Palaan asiaan. Nukahdan penkille fillarin luona näköalapaikalla, levikkeellä tien poskessa. Kello on 15.19. Penkin leveys 25 senttiä. Kun ihminen on tarpeeksi väsynyt, se nukkuu missä vain. Herätys klo 15.46 kännykän soittoon. Joku kyselee "valmistamaani postikorttia" Lemmenjoelta, haluaisi suurennuksen. En ole koskaan Lemmenjoella käynyt... Tajusin tänään, että tällä viikolla on kulunut tasan 25 vuotta siitä kun tulin tänne Muonioon. Minulla oli silloin kämppä Huvilakadulla ja kaunis nuori tyttöystävä, kuuden ällän ylioppilas. Sellainen lähtökohta...Lehdestä huomasin juuri, että hän on nykyisin suurlähettiläs... Niin, minusta olisi ehkä voinut tulla jotakin muutakin, mutta tulikin Huhtikuisten Hankien Hiihtelijä tänne Tunturi-Lappiin... "I gave it all away", Dylania lainatakseni. Niin, 25 vuotta, vaan ei suotta? Keskimäärin viikko kuukaudessa Lapissa, neljännesvuosisadan ajan... Se tekee yhteensä 5 - 6 vuotta. Tuossa ajassa olen saanut synnytetyksi muutaman kuvan, ja myytyä satojatuhansia postikortteja. Muutama ihminen on jäänyt närkästyneenä, joku jopa nyrkkiä heristäen, matkan varteen. Jotakin kuitenkin ilmeisesti on tullut tehdyksi oikein, eihän touhu olisi muuten voinut näin kauaa jatkua! "Tulokseksi" on jäänyt lähinnä tuo äsken jättämäni keltainen jälki ladun viereen. Sekä pieni rahastosatsaus Kehittyville Markkinoille. Lisäksi "arkistosta" löytyy tusina tai pari julkaisukelpoista Lapin -kuvaa... Takaisin Jerikselle fillarilla. Sauna ja avanto. Kahdeksaksi fillarilla vielä Särkijärven risteykseen, ja busalla Hettaan. Päivän kilometreiksi kertyy muutamia kymmeniä. Jalan, filolla, skimboilla. Ei yhtään kuvaa. Ei mitään myyntiä. No, "työpäivä" tämä silti oli. Ruumiillisen työn (moniko sitä Härmässä enää tekee?) avulla tuli selvitettyjä tiettyjä koordinaatteja, joiden avulla voi sitten jatkossa suunnistaa. Mutta väriä naamaan, ja ihana väsymys kropassa. Onneksi tänään on perjantai, ja siis "virallinen lupa" korkata Egri Bikaver bussissa matkalla Hettaan. Pastellinsävyisessä, valoisassa Lapin huhtikuisessa yössä. Lämmin mökki ja puhtaat lakanat odottavat Paavontalolla. Salkun arvo nousi tänään 500 euroa, sillä välin kun retkeilin Tunturi-Lapissa. Etenkin Kiina ja Intia olivat hyvässä vedossa. - Nyt joku Rakkaista Lukijoista tietenkin vetää herneen nenuunsa. Jos yhtään lohduttaa, kerrottakoon että esim. viime toukokuussa salkun arvo laski 10.000 euroa noin viikossa. Kysehän on siitä, kenen perse kestää, vai kuinka? 25.4.2007: Tunti vapaata aikaa Tornionjokilaakson Napapiirillä, Juoksengissa, asiakaskäynnin jälkeen. Tuomaan Tuvalla saa äyskäröidä broilerikeittoa mielin määrin hintaan 6,50. Salaatteineen, leipineen, kahveineen. En ole kannattava asiakas, syön varmaan neljän tavallisen edestä. Suunnistan fillarilla kohti joen rantaa. Sieltä löytyy autio mökki, jonka veranta saa toimia lepopaikkanani. Aurinko porottaa puiselle kuistille, asteita varmaan 30. Makoilen sydämeni kyllyydestä. Jokilaakso imee lämpöä. Linnut visertelevät ympärillä. Verannan tuulikannel heläjää vienosti. Naama on suoraan aurinkoa kohti. Kohta havahdun siipien räpiköintiin. Katsahdan ylös, aurinko häikäisee. Västäräkki on ollut lentää samalle kuistille, mutta tekeekin äkkijarrutuksen ilmassa, parin metrin päässä. Enpäs tiennytkään, että västikset kykenevät ilmassa tuollaiseen sanoisimmeko "tiiramaiseen" paikallaan lentoon. Lintu hölmistyy, kun ihminen onkin valloittanut sen kuistin. Siltä menee aikansa, ennen kuin selviää hämmästyksestään. Jatkaa lentoaan tantereelle, ja killittää otusta nimeltä "ihminen" uteliaana muutaman metrin päästä. Västäräkistä vähäsen! On aika palata hiekkatietä tienposkeen odottamaan Lohiniva Oy:n bussia "Herrojen Kemmiin". Märkää, kaikkialla. Viimeisten lumien sulamisen ihan kuulee. Fillari on välillä polkimia myöten vedessä. Rautatien ylitys. Ylikulku on tehty vaaleista puisista lankuista, jotka imevät lämpöä puoleensa, nekin. Pysähdyn hetkeksi, ja samassa jalkojen juuren istahtaa Neitoperho. Pakko tämä on uskoa. Kevättä! - Tänään, Tuomaan Tupa - pysähdyspaikassa nautitun keittolounaan jälkeen, tajusin jotakin. Viron kielen sana lõuna... Hmmm... Lounas - etelä - keskipäivä - aurinko... Huimaavaa etymologiaa! Kaikki kirkastui, hetkessä! Viron kieli on muutoinkin monta kertaa niin paljon konkreettisempaa kuin omamme. Tyyliin: Pöytä on LAUTA! Vähän niinkuin joskus kymmenisen vuotta sitten kun oivalsin, miksi pihlajanmarjat sen ketun mielestä olivat niiiiin happamia... Jokos sinä, Arvoisa Lukijani, olet hiffannut sen? Kuopio 27.4.2007: Kuopijossa lämmin, tuulinen kevätpäivä. Aurinkoinen liputuspäivä. Veteraanipäivä. Odottelen taksia rautatieaseman edustalla. Tuuli heittelee valtavia pölypilviä pitkin Asemakatua. Asiakaskäynti Puijolla. Tulee iso tilaus. Tämän reissun, ja samalla tämän koko kevään pelastus. Kumma, kun tulen niin hyvin toimeen nuorten tyttöjen kanssa. Keski-ikäisten naisten kanssa on sitten sitäkin vaikeampaa... Viiletän fillarilla alas Puijon mäkeä. Olen vapaa. Ahdistus on poissa. Raha rauhoittaa! Lepissä jo isot silmut, koivuissakin vihertää. Jalka koko ajan jarrun päällä. Kerranhan olin kuolla tässä samassa mäessä, kun jarrut pettivät... Tämä reissu on kohta ohi, enää pysähdys Mukavien Immeisten Mikkelissä, ja illaksi kotiin. Ostin Kajaanin torilta aamulla savusiian, kuulemma kuhmolaista. Ällistyttävän edullista, vain kaksi euroa. Mikkelissä ostamaan alkoholipitoisia juomia. Kun bussi Stadiin klo 21.00 starttaa, alkaa herkuttelu jollakin hyvällä oluella ja tuolla savusiialla. Jossakin Lahden kohdalla voisi korkata punkkupullon. Kun tämä Lapin -rundi alkoi, olin aika pitkälti nolla-tilanteessa seuraavan korttiarkin painatuksen kanssa. Tilauksia on kuitenkin taas kuin ihmeen kaupalla tullut niin, että Toukokuussa Onnistuu. Niin, tilauksia... Käsitteen nimi liike-elämässähän on "tilauskanta"... Eräs tehtaanjohtaja, jonka haastattelua satuin lukemaan, kertoi että heillä on "tilauskantaa" kuukaudeksi etiäppäin. Tämänpäiväisten tapahtumien valossa mulla on asiat hyvin jonnekin syyskuulle asti. Sitten taas kyllä ihmetellään, mistä painokoneelle löytyy hommia lokakuussa. Mutta verrattuna siis tuon tehtaanjohtajan kertomaan, on tilanne verraten hyvä! Kesäkin on tulossa. Suven kohokohtana reissu Suursaaren heinäkuussa. Maltan tuskin odottaa! Eilen Oulussa kävin Galleria Colmiossa tsekkaamassa Edit Kihlgrenin näyttelyn.Mustavalkoisia Suursaari -fotoja sadan vuoden takaa. Kyseessä on ollut fantastinen paikka. - Valokuvaus ei ole vaikeata. Myyntityö ei ole vaikeata. Ainakaan aina. Vaikeata on sietää jatkuvaa yksinäisyyttä, ja epävarmuutta. Tai oli. Joskus. Kaikkeen tottuu. Mutta koska se on niin vaikeaa, ei näihin kuvioihin juuri tunkua ole. Hyvä niin. Saa "kilpailla" lähinnä itsensä kanssa, ja aikaa vastaan. - Kuten Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves niin osuvasti totesi: Usu on vaja! 28.04.2007: Kuopion Liikenteen pikavuoro Savonmuan Piäkaupunnista saapuu Oopperan pysäkille klo 00.20. Fillari ulos matkatavaratilasta, ja matkan viimeinen osuus. Kotiin! Bussissa nautittu kuhmolainen savusiika oli taivaallista. Chileläistä merlottia "Luna Negro" kului vajaa flinda. Alle kuuden egen punkuksi ihan laatuunkäypää. Sibeliuksenkadulla, samassa paikassa missä laulujoutsenet lensivät pään yli ja lähettivät mut tälle rundille.... Kuu paistaa Kivelän Sairaalan yllä. Sairaalassa palavat valot monessa huoneessa. Puiston lehdettömät puut etualalla luovat näylle pahaenteisen ilmapiirin. Niin, tuolla kuoli faija kymmenen vuotta sitten. Meillä oli ikä-eroa 25 vuotta. Siitäpä voi sitten laskeskella, kuinka monta "Hyvää Vuotta" tässä on jäljellä. Mutta kotona, kuitenkin. Leipä on pieninä palasina mualimalla, ja se täytyy käydä korjaamassa kotiin. Mikäpäs sen luonnollisempi Miehen Rooli. Sopii mulle! Huomenna täytyy saada kyllä aivoille (mulla on sellasetkin, ainaskin on joskus ollu!) jotakin ravintoa. Onneksi Mestari David Lynchin uusin, Inland Empire on Stadissa. Pakko nähdä. Samana iltana: Maestron uutuus oli... Se oli... Oli... Mysteeri. Nostan hattua Davidille, että kykenee saamaan rahoitusta ja ainakin jonkinlaista yleisömenestystäkin noin vaikealle, valtavirrasta täysin poikkeavalle tyylilleen. Haastattelussa ohjaaja itse totesi, että hän itse mahdollisesti ainakin aavistaa oman leffansa Arvoituksen. Aavistan muuten minäkin. Inland Empire alkaa suttuisella otoksella halvasta itäeurooppalaisesta hotellihuoneesta, jonne nuori tyttö tulee vanhemman herrasmiehen kanssa ekalle maksulliselle nussimiskeikalleen. Sitten seuraa kolme tuntia piinaavaa ahdistusta, suurta salaperäisyyttä, jännitystä, suoranaista kauhua - ja lopussa kaunis, vapauttava laulusävelmä, ja huoneellinen musan tahdissa tanssahtelevia vosuja... Sieltä se ratkaisu löytyy...Jos on löytyäkseen. - Aamulla Eestiin. Päättyneen Lapin -rundin jälkeen katson ansainneeni pari mukavaa päivää Suomenlahden eteläpuolella. Onneksi on työasiaa sinne. Niin, Juhani "Juice" Leskisen sanoin: "Eesti, Eesti, Eesti! Kaipaan sinne perkeleesti!" Mitä mainiota riimittelyä! Kaikin mokomin, Valtion taiteilija-eläkkeen arvoinen suoritus Juicelta! Ei ehkä ihan Juuhan Ludvig Ruuneperin tai Leinon Eikan tasoa, mutta melkein! Harmi vaan, ettei taiteilija Leskinen ehtinyt kauemmin nauttia eläkkeestään. (TOUKOKUU 2007) |
||
