Club


Sijoitusvuosi 2010: Money Never Sleeps!



No niin.
 
Suunnilleen tunnilleen vuosi sitten istuin tällä samalla tuolilla Hotel Mardin nettihuoneessa ja ennustin OMXH:n nousevan 20 prossaa 2010.
 
OMXH nousi 19 %.
 
Minkä markkinagurun ja sijoitusnalyytikon maailma onkaan meikäläisessä menettänyt!
 
No, se vähän lohduttaa että omakin pieni salkku tänä vuonna pärjäsi hyvin.
 
Itse asiassa niin hyvin, että vuodesta tuli ensimmäinen ja todennäköisesti samalla viimeinen, kun salkun arvonnousu (jotain 25 prossaa) oli suurempi kun leipätyöstä saadut tulot. Ei paha!

 
Sijoitusvuoden 2010 merkkipaaluja:
 
Talentumin yhtiökokous keväällä.
 
Siellä oli hyvä show, kiitos Kai Mäkelän yhä uudestaan ja uudestaan torpattujen pyrkimysten päästä hallitukseen. Pasteijat ja kylmä Cocis - pullosta! - jäivät myös mieleen.
 
Nokian yhtiökokous toukokuussa.
 
Saavuin paikalle polkupyörällä juuri kun ovet avattiin.
 
Ei muuta kun suoraan nauttimaan seisovan pöydän antimista.
 
Parissakymmenessä minsassa kolme piirakkaa, pari kuppia kahvia, taskuun vielä kourallinen DaCapo -namuja.
 
Sitten tulikin kiire, oli pakko syöksyä asioille (reproon Arabiaan) ennenkuin kokous edes alkoi.
 
Sääli, olisi ollut kiva kuunnella kun siellä piensijoittajat haukkuivat johtoa.
 
Tuolloinhan oli vielä tilanne se, että O-P Kallasvuolla oli Ollilan "täysi luottamus", jota ei sitten muutaman viikon päästä enää ollutkaan. Stephen Elop puolestaan oli kuulemma ennen syksyistä nimittämistään uudeksi TJ:ksi viettänyt Ollilloiden vieraana pitkän ajan Suomeen tutustuen... Eli...
 
Kiinan ja Balkanin rahastojen netotus loppukesästä. Kiinasta tuli älytön voitto (prossissa, ei euroissa), Trans-Balkanista samansuuruinen nuo voitot syönyt tappio. Eli plus/miinus nolla -hommaa.
 
Ei ollut mitään "Balkanin Juhlaa", ei todellakaan!
 
No, pääasia että tuosta Balkanista pääsi eroon!
 
Marimekon lisäys salkkuun. 
 
Jotenkin oli semmoinen kutina, että Mekko lähtisi nousuun, kuten lähtikin. Sitäpaitsi Jokapoika -paita on ihan hieno konsepti.
 
Tuli käytettyä joskus 60 -luvulla, ja sitten ostettua alesta Rovaniemellä joskus 2000 -luvun alussa yksi. Hinta 50 egeä.
 
Tuo paita on ollut kohta kymmenen vuotta käyttämättömänä hyllyssä. Mutta varmaan tulee vielä joskus puettua päällekin, nyt kun ollaan osakkeenomistajiakin.
 
Talvivaara -hankinta syksyllä.
 
Hotelli Tuliketun henkilökunta Sotkamossa tästä kertoi. Heidän asiakkaistaan valtaosa on Talvivaaran työntekijöitä tai alihankkijoita. Tuliketun väki mainitsi, että Talviksen  duunarit ovat alkaneet itse ostaa kaivosyhtiön lappuja.
 
Oli pääteltävissä, että tuo olisi hyvä signaali. Kuten olikin.
 
Panostajaa tuli niinikään hommattua pieni siiivu syksyllä.
 
Peruskonsepti vaikuttaa terveeltä. Ollaan tekemisissä kotimaisen tuotannon ja omistuksen kanssa. Ollut hyvä osingonmaksaja. Yrityksellä on ytimekäs nimi. Tilikausi ei kalenterivuosi, joten yhtiökokous Tampereella jo tammikuun lopussa, on jo merkitty kalenteriin. Tampere on aina ollut mulle niin hyvä kaupunki, että jos jotenkin voi heikäläisiin kuvioihin osallistua, niin ilman muuta! Onpahan samalla asiakkaiden kanssa joku puheenaihe...
 
Gordon Gekko is Back!
 
Lokakuun alussa Riikassa tuli käytyä tsekkaamassa "Wall Streetin" jatko-osa.
 
Michael Douglas on huipputyyppi! Hemmetti, mikä presenssi ukkelilla parhaimmillaan on. Muutamassa kohdin Michaelin/Gordonin läpänheitto kohoaa aivan käsittämättömiin sfääreihin! Ainoa oikea valinta tähän rooliin!
 
Leffan loppua on arvosteltu lällyydestä. Saanen olla eri mieltä. Lopun bile- ja tanssikohtaus on hieno veto Oliverilta. Sillä sitähän tää kaikki loppupelissä onkin - leikkiä...
 
Sääli, että Michael joutui tänä syksynä käymään läpi rankkaakin rankemmat kemoterapiat. Viimeisten tietojen valossa kuulemma paranemaan päin! Loistavaa!

 
Ennuste  Sijoitusvuodelle 2011:
 
OMXH + 10%.
 
Kotimaisilta markkinoilta ei tule mieleen oikein mitään meilenkiintoista pörssikohdetta. Sensijaan aikakautemme mega-trendi, Kehittyvät Markkinat, jatkanevat kasvuaan.
 
-
 
Äsken Marje -hierojan luota palatessa Kohtu 2 -osoitteesta löytyi saman talon kulmalta uusi kiinnostava aihe, liittyy joulukuuseen ja jouluvaloihin. Ihan tuosta Kuressaaren Raekoja platsilta.
 
Paras valaistus oli kuitenkin jo ohi, eikä eräässä strategisessa kohdassa sijaitsevassa kuusenoksassa ollut tarvittavaa määrää lunta. Jätin kuvaamatta. Kokeillaan huomenna uudestaan.
 
Illan huurteisena eilen Riikasta löydetty "Mitava" Maksoi jotain euron.
 
Sitten myöhemmin, Presidentti Ilveksen Uuden Vuoden puhetta kuunnellessa kello 23.50, olisi tarkoitus syventyä gruusilaiseen, samoin eilen Riikasta ostettuun kuivaan Saperavi -punkkuun. Hinta jotain viisi erkkiä.
 
(Kuressaare, Hotel Mardi, 31.12.2010)
 
1.1.2010
 
Toomas Hendrik Ilves puhui taas hyvin.
 
Molemmat juomat osoittautuivat laadukkaiksi.
 
Netissä joku olutharrastaja haukkui, että latvialaiset mallasjuomat ovat kautta linjan bulkkikamaa.
 
Juu, ei Mitava mitään superia tosiaan ollutkaan, mutta upposi liukkaasti kuitenkin.
 
Saperavi -punkero mukava tuttavuus. Ei "Suuri Viini", mutta hinta/laatusuhde kohdallaan.
 
-
 
Tänään ympäri Kuressaarta fillaroidessa kiinnittyi huomio lumitöitä tekevien lapioihin - suuri enemmistö oranssikahvaisia Fiskars -tuotteita.
 
Eilen vuoden viimeinen asiakaskin, AS Saare Agrovaru/Agrokaupin Silvi, kyseli noita lapioita. Ihmetteli, miksei niitä ole viikkoihin saanut?
 
No, runsasluminen talvi on tietenkin aiheuttanut nämä toimitusvaikeudet.
 
Mutta kun Fiskarsin tuotteet ovat varsin hintavia, ja Eestissä kansalaisten tulotaso suuruusluokkaa neljäsosa meikäläisestä, ja silti ovat valmiita Fiskarsin lumilapioihin sijoittamaan, puhuu tuo omaa kieltään.
 
Onneksi salkusta löytyy pieni siivu Fisuakin!
 
-
 
Eilen löydetty kuvakulma tuli tänään sitten toteutettua. Oksille oli satanut jonkin verran lunta.
 
Olin paikalla hyvissä ajoin kyttäämässä valoja, ja tilanne ilmeisesti saatiin taltioitua hyvin filmille.
 
Aika vahva motiivi - on jännittävää ensi viikolla Stadissa nähdä, miten se siirtyi filmille.
 
Sitten pitää pohtia, kannattaako tuo julkaista.

Onko se tarpeeksi "yleispätevä" aihe, että menee kaupaksi Joulu/Uuden Vuoden korttina Härmässäkin, ja muualla?
 
Vaiko onko liian kuressaarelainen?
 
Olipa hieno yllätys, että kuvaushommiin tänään päästiiin.
 
Vuosi alkoi hyvin.
 
(Kuressaare, Hotel Mardi, 1.1.2011)



Ai niin...
 


Raha-asioista puheenollen...

Merkittävä tapahtuma 2010:

Ensimmäistä kertaa tuli tilille rahasuoritus KELAlta, koskien Eestissä tapahtunutta hammaslääkärikäyntiä.

Hampaiden tarkastus Põltsamaalla, ei reikiä:

Ene -hambararstin taksa alle 11 euroa.

Palautus Suomen KELAlta yli 6 euroa.

Upeaa!

Nyt siis KELA -korvaukset kattavat joiltakin osin myös ulkomailla tapahtuneet lääkärikäynnit!

Sattumoisin juuri tuolta samalta Keski-Eestin -reissulta kotiin palatessa sattui silmiin iso (ja varmasti kallis) ilmoitus jossakin kotimaan lehdessä:

Nyt olisi spesutarjous:

Hampaiden tarkastus vain 35 euroa! Normaalihinta 64 euroa!

Ei mitään rajaa vedätyksellä!

(Posion kirjasto 17.1.2011)