Käymässä Suomenlinnassa.

Herra paratkoon, tämä on ensimmäinen käynti Suokissa melkein kahteen vuoteen! Niin on ollunna haipakkata... Alkavat näköjään jo perusasiatkin unohtua...

Saarella odottaa parhain palkinto: Melkein tyhjä korttiständi, yhdeksän (9) korttia on jäljellä. Menekki siis liaankin hyvä. Tuohan tarkoittaa, että kuukausia ollaan myyty "Ei oota"... Täytyy pyrkiä jatkossa taas useammin vierailemaan Suokissa.

Äkkiä takaisin mantereelle, työt odottavat. Saarella-olo aikaa jäi tällä kerralla vähän yli tunti.

Keskipäivällä lautta on melko tyhjä. Kävipä tuuri, tämä on se vanhempi lautta, kai jostakin 50 -luvulta. Tunnelmaa... Ajan patinaa...

Suokin rantsusta huomaamme Lonnan saaren edustalla päivystävät joutsenet. Kaukaa katsoen näyttävät laulujoutsenilta. Voiko olla totta? Lokakuussa, Helsingissä? Laulujoutsenia?

Siis kannelle kuvaamaan... Kahdensadan millin tele paljastaa linnut sittenkin kyhmäreiksi.

Tuttu hahmo istuskelee penkillä mietteissään. Lämpimässä lokakuun auringossa.

Luokkatoveri.

Juttelemaan.

Tavallisesti niin perus-positiivinen heppu on muuttunut, sen huomaa nopeasti.

Kysymykseen, "Mitä kuuluu?"  tulee vastaus: "No, toiset asiat ovat ihan hyvin... Mutta... Sitten taas toiset... Ihmissuhteet tuottavat tuskaa....".

Synkkä varjo viipyy kaverin otsalla. Aina ennen silmiin katsoneen hepun katse vilkuilee ohi, lokakuiseen mereen...

Vähitellen kundi alkaa avautua.

Kertoo olevansa ensimmäistä kertaa elämässään tilanteessa, jossa ei tiedä, kuinka jatkaa etiäppäin.

On "kahden naisen loukussa".

Tavannut jonkun 33 -vuotiaan uuden naisen. Avioliitto kriisissä. Siis "Se Tavallinen Tarina".

Yritämme keventää tilannetta heittämällä läppää pohjalta "Onnea! Sullahan kuuluu olevan varaa vaikka valkata! Nakkaa se vanha luuska pihalle! Ei muuta kun uutta peliin!" jne... Onnistuminen on puolittaista, kaverin naureskelu jää väkinäiseksi.

Luokkatoverimme voivottelee "tunteiden myllertävän". Omatunto kuulemma kolkuttelee. Mies kertoo "rakastaneensa" vaimoaan, joka "on kuitenkin hänen lastensa äiti"... Jnpp jnpp.

Huomautamme, että hän käyttää mennyttä aikamuotoa "rakkaudestaan" vaimoonsa. Toteamme, että jos tunteiden ja omantunnon kanssa noin on, emme voi häntä auttaa.

Kaveri jatkaa vielä "saaneensa luterilaisen kasvatuksen ja moraaliin". Viimeistään silloin on pakko todeta tilanne aivan toivottomaksi.

Kohta saavummekin jo Kauppatorille.

Viimeisinä sanoinamme heitämme hänelle elämänohjeen. Sen, jonka eräs mustalaisakka Kajaanin linja-autoasemalla kerran muinoin suvaitsi lausua, ja josta olemme pitäneet visusti kiinni:

"Älä anna Huorien Hurmata, äläkä Linnan Lannistaa!".

No tulihan se nauru sieltä sittenkin! Katsomme päivän olevan siltä osin pelastettu.

SilakkaMarkkinoilla on ryysis, ei anna aihetta pysähtyä kuvaushommiin. Eihän tuollaisessa väentungoksessa voi keskittyä.

Siis fillarilla Kaivopuiston rantaa pitkin Ruoholahteen, siellä asiaa reproon.

Raikas meri-ilma ja liikunta tekevät hyvää. Aikaa koota ajatuksia, joita vanhan luokkatoverin tapaaminen herätti.

Kas, tuossa vasemmallahan onkin jo Valkosaari. Se ihana viime elokuun ensimmäisen lauantain iltapäivä, jonka meidän suotiin siellä viettää, on muisto vain... Kesän muisto!

Muistan kesän!

Kesä jonka kerran elää sain...

Cumulus -pilvet. Aurinkoista, lämpöistä. Pikkulautalla Kaivarin rannasta Valkosaareen. Koko iltapäivä aikaa saarella... Oleskella... Hyvä kuvaussessio... Uintia... Suokin lautta menee kivenheiton päästä... Pari uutta tuttavuutta... Pari uutta ajatusta...

Valkosaari...

"Mikä on kaikkein lähimpänä, sitä ei kukaan huomaa...". Niin aina.

No, roskikseen nekin ruudut lopulta päätyivät. Kauppatorin taustan parin talon remonttivaiheiden "huputus" teki kuvista epäkelpoja, kriittisesti valopöydällä tarkasteltuina.

Pääasia että kuvauspaikka löytyi, sinne on hyvä jälleen palata. Ensi kesänä...

Mutta takaisin luokkatoveriin.

Niin, herrahan on hyvästä perheestä, eliittikoulusta (omastamme). Fiksu, komea ja miellyttävä. Oikea jokaisen äidin Ihannevävy.

Oman alansa huippuasiantuntija. Korkea virkamies. Nuhteeton kansalainen. Varsinainen malliyksilö.

Muistamme oikein hyvin, kun hän opiskelu-aikoinaan alkoi seurustella vaimonsa kanssa. Heitä näki usein esimerkiksi Elokuva -arkiston näytöksissä. Kaunis pari.

Vähitellen tuo juristivaimo kuitenkin muuttui koppavammaksi, kaupungilla tervehtiminenkin lopahti. Paineli nokka pystyssä ohi.

Juristi, tosiaankin.

Todennäköisesti luokkatoverillamme naiskokemuksia ennen vaimoaan oli tuskin nimeksikään. Mahdollisesti hänen partnerinsa ovat luettavissa yhden, korkeintaan kahden käden sormilla. Siitä Likaisesta Pelistä, jonka naisten kanssa sählääminen välttämättä tuo tullessaan, tyyppi saa ensikokemuksensa nyt viisikymppisenä. Siis aivan liian myöhään.

Nuo opit on kuitenkin parempi ottaa vastaan nuorena. Riippumatta siitä, miten karvaalta lääke maistuu...

Hän siis käy alkeiskurssia elämän irrationaalisten ja raadollisten puolien suhteen vasta Elämänsä Ehtoopuolella. Voi poika parka!

Neljännesvuosisata avioliittoa kyllä tuhoaa "rakkauden" - ja eritoten seksin - suhteesta kuin suhteesta. Faktahan on, että viisikymppinen nainen on jo tavattoman vanha. Joka suhteessa.

"Avioliitto tuhoaa hyvänkin ihmissuhteen"...  

"Aviovuode on rakkauden hauta"...

Nyt luokkatoveri on saanut sitten omasta mielestään "nuorta" naista, ja elämä mennyt sekaisin. Ikäänkuin 33 -vuotiaskaan suomalaisnainen mikään "nuori" olisi. Muutama vuosi aikaa vaihdevuosiin... Viimeiset hetket tulla äidiksi...

Ennuste ei todellakaan ole hyvä:

Kokematon kaveri. Juristipuoliso. Kaiken lisäksi vielä noita järjettömiä omantunnontuskia.

Tuosta ei hyvä seuraa.

Veli on lähes puolustuskyvyttömässä tilanteessa, jota hänen "omantunnontuskansa" vain pahentavat.

Tullaan putsaaamaan, taloudellisesti. Se on aivan varmaa.

Toisaalta.

Hänhän on koko elämänsä yrittänyt niin kovasti olla "streitti", "kunnollinen". Pelannut kaiken yhden kortin varaan. Tuskin koskaan elämässään tehnyt mitään "sääntöjen" vastaista. Naureskellut esimerkiksi meikäläisten kaltaisille boheemeille.

Nyt sitten nähdään, mikä on lopputulos.

Katastrofi.

Kannattiko olla "kunnollinen"?

Mielenrauha on jo mennyt. Seuraavaksi koittavi maksun aika. Lainoppinut vaimo pitää siitä huolen, se on ihan selvää. Eikä silloin puhuta mistään pikkusummista. Kyse on omaisuudesta.

Juuri tämmöiset kaverit ylpeilevät vielä haudan partaallakin, että juuri HE eivät maksa seksistä, HEIDÄN ei nimittäin tarvitse! HE saavat ilmaiseksikin.

Heidät putsaavat vaimot vastaavasti ylpeilevät loppuun asti sillä, että juuri HE eivät ole mitään huoria! Törkeää vihjaillakaan moista!

Nyt luokkatoverillekin tulee Totuuden Hetki. Hän tulee lähiaikoina oppimaan, millainen on Suomessa avioliittolainsäädäntö. Kuviohan menee niin, että avioliitto on lainsäädännöllisesti naiselle ANSAINTAVÄLINE. Tässä keississä tilannetta entisestään pahentaa tietenkin vielä se, että vaimo on juristi.

Mitään toivoa ei tuolla veljellä ole. Peli on menetetty.

Niin se käy.

Mutta kohta olemmekin jo ravintola Salven kohdalla, aika pysähtyä lounaalle. Salvessa on tänään broilerikeittoa. Sopivan kevyttä muonaa tällaisena liikuntapäivänä. Hyvä salaattipöytäkin. Näkkileipää ja voita.

Eikä hintakaan ole paha. Keittolounas seitsemän euroa. Käsi ei vapise yhtään maksaessa.

Ilmaista lounastahan ei ole. Irtonumerot todellakin tulevat halvemmiksi. Pitkällä tähtäimellä. Tuo luokkatoveri on elänyt yli puoli vuosisataa hiffaamatta tätä perustotuutta. Tulee hänelle kalliiksi. Erittäin kalliiksi...

Kahviin ehdittyämme pyörittelemme kaverin antamaa käyntikorttia kädessämme, miettien laittaisimmeko tekstarin.

Antaapi olla.

Sinänsä mainiota, että osulamme HOK-Elanto on ottanut tämän Salven hoitoonsa kunnioittaen paikan perinteitä - esimerkiksi silakkoja - melko pitkälle. Jopa paperisissa lautasliinoissa esiintyy komeasti Salven perinteinen logo. -Toisaalta lounas on ainoa, mikä meitä kiinnostaa. Ei tulisi mieleenkään tulla tännekään illalla. Noilla ruuan ja alkoholin suomalaishinnoilla. Lounas on poikkeus.

Takaisin fillarin selkään päästessämme viskaamme rypistetyn käyntikortin pois.

Mielenkiintoista tulee olemaan tavata kaveri taas joskus 5 - 10 vuoden kuluttua. Minkäköhänlainen ääni silloin on kellossa?

Joka tapauksessa tämä on hyvä päivä. Aurinkoinen.

Vaimot, juristit, eivätkä etenkään näiden yhdistelmät ole kimpussa.

Vapaalla miehellä.

Aurinko paistaa, kroppa ja pää vielä toimivat ja - Pentti Haanpäätä lainataksemme -
"maha on sontaa täynnä".

Mikäpä tässä.

(PIETARSAARI JAKOBSTAD JEPPIS Kaupunginhotelli Stadshotellet 13.10.2008)